Ajatusten virtaa

Tämä ystäväni Raili Viirteen facebookiin kirjoittama ajatus on niin hieno, että haluan julkaista sen tässä:

"Yritän samalla muistaa sen, että ajatuksia menee ja tulee. Ne kaikki eivät ole muuta kuin ajatuksia ja niiden luomia tunteita ja tunnetiloja. Ne eivät välttämättä ole tosia tai todellisia. Onneksi. Katson ulos ikkunasta. Meri peilaa nyt enemmän hopeaa, harmaata ja valkoista kuin sinistä. Meri on totta, sen värit eivät."

Uusia huoneita

Käyty ihastelemassa uusia koteja.

Perjantaina käytiin Siljalla. Täysin remontoitu rivitalohuoneisto. Infrapunasauna, poreamme, led-valot, ihana keittiö, kaikki huonekalut uusia...

Sunnuntaina oli sitten Iiriksen vuoro. Täysin uusi rivitalohuoneisto. Sauna, upeat kaakelit ja valot, harmaa laminaattilattia, yleisväritys siniharmaa, hieno kukkatapetti makuuhuoneessa, avara tupakeittiö, keittiössä hienot koneet ja kaapisto samanlainen kuin Satulla, keikki huonekalut uusia...

Wau!

Toppaneula pötsissä

Hulvaton tarina maalaiseläinlääkärin arjesta 1960-luvulla.  Tarinan on kirjoittanut Aarno Rantala, joka on toiminut eläinlääkärinä Kestilässä, Oulaisissa ja Oulussa. Kirjassa onkin vahva pohjalaisvaikutelma. Lukukokemus on tuttu Pohjois-Pohjalaisen ympäristön ja kielen vuoksi.

Monenlaisia ongelmia tulee eteen. Paikalle pitää olla valmiina lähtemään niin päivällä kuin yöllä. Tämä tuo omat vaikeutensa normaalin perhe-elämän. Kesälomallakin kun pitää opiskella teurastamon lihantarkastajan tutkinto, varmuuden vuoksi.

Nimensä kirja on saanut tarinasta, jossa eläinlääkäri kutsuttiin topakan emännän ja melkein yhtä topakan isännän taloon katsomaan sairasta lehmää.  Eläinlääkäri epäilee heti, että se on saanut jonkin vieraan esineen sisuksiinsa. Ja siitäkös alkaa älämölö emännän ja isännän välille, että mitä nauloja sitä onkin jätetty kuleksimaan.  "Minä olen sitä mieltä, että tämä pitäisi leikata nyt heti. Sittenhän se nähtäisiin, mikä siellä Mansikin sisuksissa oikein raapii, koetin puhua varmalla äänellä."  Lahdata meinasi isäntä kuitenkin huonokuntoinen lehmänsä, mutta eläinlääkäri päätti ainakin yrittää. 

"Vedin pötsin pihdeillä näkyviin ja tein siihen haavan. Sen reunat pingotin metallikehikolle. Tie pötsin kautta verkkomahaan olisi pian selvä. Ensin piti kuitenkin vaillentaa pötsin sisältöä vähemmäksi. -No, eipä oo kummempaa nähty, kun ei tarvihe elukan enää paskantaa, ihmetteli Jalmari. -Kylestä lapataan sisukset tyhjiksi.  Keskityin tutkimaan erikoisen tarkasta aluetta, jolla mahan limakalvo oli tulehtunut kiinni alustaansa. -Siinä se on, melkein hihkaisin.  Sain siitä viimein otteen. Oliko se jokin terävä teräslangan pätkä? Voittajan ilmein vedin käteni esiin. -No, katohan nyt emäntä, mikä siinä on! Toppaneula! Ja ihan varmasti naisten jäljiltä.Tällä kerralla ei varmasti oo syy meissä miehissä, isäntä hykersi suu naurun virneessä."

Hulvattomasti kerrottuja tarinoita toisensa perään. Vakavatkin tilanteet menevät siinä sivussa, ovathan nekin osa elämää. Kirjassa osataan tehdä vähän pilaakin senaikaisella todellisuudella.  Eräänkin talon emännäksi oli tullut aikaansaapa nainen, joka oli puhdistanut miesten huushollin nurkkia myöten. "Olin jo aikaisemmilla käynneilläni huomannut, että Mirja oli viimeisen päälle siisti ihminen. Siellä ei enää tarvinnut yhtään pelätä sitä, että russakka olisi ollut rusinana leivässä."

Toppaneula pötsissä on itsenäinen jatko-osa kirjalle Elläinhotorohvi. Tämän jälkeen on myös ilmestynyt kirja Raadonavaus ruskealla ruunalle.  Hauskaa kesälukemista varmaan kaikki =)

Yksin ja yhdessä

Cathy Kellyn Yksin ja yhdessä on novellikokoelma, joka sisältää 19 hurmaavaa ja koskettavaa tarinaa elämästä, rakkaudesta, arjen pienistä ja suuristakin yllätyksistä.

Jokainen tarina on omansa, eri ihmisineen, eri tapahtumineen - mutta yhteistä niissä kaikissa on se, että loppu on onnellinen.

Vanhapiikasisarusten kauan sitten kuollut äiti pitää tyttäriään vieläkin rautaisessa otteessaan: kaikki tehdään edelleen niin kuin äiti olisi halunnut.  Kunnes tyttäret uskaltavat repäistä ja vielä iäkkäinä lähtevät ulkomaanmatkalle tuttavansa seurassa.

Keski-ikäinen nainen flirttailee sähköpostin välityksellä saman firman eri konttorissa olevan uuden työntekijän kanssa. Tämä esittäytyy nuorukaiseksi ja luulee naista oman ikäisekseen. Myöhemmin käy ilmi, että molemmat ovat jo nelissäkymmenissä. Mutta tuo hetken kestänyt flirtti ehti muuttaa naisen elämän ja saada ilon takaisin jokaiseen päivään.

Masennuksesta kärsivä nainen joutuu yllättäen järjestämään joulunvieton miehensä suvulle ja kohtaamaan pelottavat ihmiset ja tapahtumat, jotka sitten kääntyvätkin toisiksi. "Hän työnsi keittiön oven auki ja kuunteli hetken iloisia ääniä, jotka syntyivät, kun hänen perheensä availi paukkukaramelleja ja luki niistä löytyneitä hassuja vitsejä. Heidän perhejoulustaan oli tulossa aivan ihana."

Tarinat sisältävät monia oivallisia opetuksia. Yksi niistä on tämä: "Nainen on kuin teepussi - koskaan ei voi tietää kuinka vahva hän on ennen kuin hänet pannaan kuumaan veteen."

Tämä kirja oli todellakin positiivinen lukukokemus. On aivan ihanaa lukea joskus vain sellaisia tarinoita, jotka erilaisista ihmisistä ja olosuhteista riippumatta päättyvät hyvin.

"Peggy kuljeskeli huoneessa, täytti laseja ja katseli tyytyväisenä vieraitaan. Häneltä oli kestänyt kauan ennen kuin hän oli päässyt tähän pisteeseen, mutta hänestä tuntui, ettei todellakaan ollut parempaa tapaa viettää juhlapyhiä kuin se, että antoi hitusen iloa toisten ihmisten elämään."  Tämä kirja tekee myös sen.  Suosittelen lämpimästi.

Äitiä ikävä

Tällä viikolla on yllättäen ollut kova ikävä äitiä. Monta kertaa olen puuhastellessani ajatellut: tämä pitää kertoa äidille, nyt pitää soittaa äidille...

Vaan sitä tilaisuutta ei enää ole. Vain ikävä on jäljellä ;(

Ihmisen ja enkelin ero on helppo...

”…Enkelistä on suurin osa sisäpuolta ja ihmisestä on suurin osa ulkopuolta.”  Näin alkaa rakkain kirjani, Fynnin Setä Jumala, täällä Anna.  Kirja on täynnään tämän tapaisia mietelmiä. Se kertoo siitä, miten nuori mies nimeltä Fynn kohtasi heitteille jätetyn viisivuotiaan Annan ja heidän vajaasta neljästä yhdessä viettämästään vuodesta Fynnin äidin luona.  Anna oli pieni tyttö, joka eli ja kuoli sota-aikana.  Annalle läheisen Setä Jumalan kautta maailman ihmeet tulivat lähelle ja ymmärrettäviksi. Fynn ja Anna kokivat seikkailuja, tutkivat ihmisen olemusta, ja ennen kaikkea tutustuivat Setä Jumalaan ja suuriin, mieltä mullistaviin ajatuksiin ja teorioihin.  ”Viisivuotiaana Anna tiesi tarkkaan, mikä on olemassaolon tarkoitus ja rakkauden merkitys, ja hän oli Setä Jumalan henkilökohtainen ystävä ja apulainen.  Kuusivuotiaana Anna oli teologi, matemaatikko, filosofi, runoilija ja puutarhuri.” Anna ei ehtinyt kahdeksanvuotiaaksi, vaan kuoli tipahdettuaan puusta aidanpiikkiin.  Vuosia myöhemmin, kun Fynn kävi Annan haudalla, se oli hehkuvanpunaisena unikkomattona, taaempana seisoi lupiinipartio, puut kuiskailivat toisilleen ja ruohossa kipitti hiiriperhe.  Fynnin sanoin: ”Anna oli todella kotona.  Olin varma, että Anna ja Setä Jumala nauroivat jostakin.”  Joitakin kirjoja ei voi kuvata, ne pitää itse kokea.  Tämä on yksi niistä.

En muista miten ja milloin opin lukemaan.  Enkä sitäkään, milloin sain ensimmäisen oman kirjani.  Lapsuudestani kantautuu kuitenkin kuvia siitä, miten äiti istui illalla vuoteemme vieressä ja luki meille.   ”Söpö, siro, suloinen, Bambi ystävä on sen”, kuului eräskin loru.  Runoja, loruja ja lauluja on muistissa monta.  Tuolloin oli koulussakin tapana opetella kaikki sellaiset ulkoa.  Niitä kertaamalla sitten yrittää palauttaa mieleensä ne ihanat kirjat ja tarinat.  10-vuotiaana sain kummitädiltäni lahjaksi Grimmin satukirjan.  Se oli karmea lukukokemus.  Sadut olivat raakoja ja niitä vielä siivittivät kauhistavat kuvat.  Luin sitä kirjaa joskus aikuisenakin ja kaikki tuntui yhtä kammottavalta.  Mutta ehkä pieni pelko on jotenkin kannustavaa?

Koulua käydessäni samassa rakennuksessa oleva kirjasto oli miltei pelottava paikka.  Sinne mentiin aina opettajan kanssa ja vaivihkaa tutustuttiin kirjoihin.  Mitään en sieltä koskaan uskaltanut lainata.  Kirjaston löysin varsinaisesti vasta myöhemmin, kun siskoni kanssa teimme toivioretkiä kotiamme lähellä olevaan Naantalin sivukirjastoon.  Saimme lainata sieltä kirjoja, vaikka emme naantalilaisia olleetkaan.  Niitä sitten kannoimmekin kotiin ja ahmimme kaikkina vapaa-aikoina.  Äiti sanoikin joskus, että ”roskia vaan kannetaan selkä vääränä, vaikka läksyt on tekemättä”.  Siitä lähtien olemmekin aina vitsailleet kaikkea vapaaehtoista lukemista roskaksi.  Ei äiti oikeasti ollut lukemistamme vastaan, ja saimmekin tehdä retkiä menneisyyteen, romantiikkaan ja seikkailuihin mielin määrin.  Kirjastonhoitaja oli vanha täti, joka kai piti lukuinnostamme ja lainasi meille joskus poistettujakin kirjoja, kuten kellarista kannettomana löytyneen Alistair MacLeanin Kahlenuken.

Kirjarakkaus on minulla säilynyt.  Olen aina lukenut paljon, todella paljon.  Nuorempana myös keräsin kirjoja, jotka halusin lukea useaan kertaan.  Nyttemmin olen hieman yrittänyt hillitä ostamista.  Mieheni sanoi, ettei kaikkia kirjoja tarvitse ostaa itselleen, kun niitä saa kirjastosta lainaksi.  Siitä huolimatta on kirjoja, jotka ehdottomasti haluan omistaa. 

Hyllystämme löytyvät muun muassa kaikki Agatha Christien suomennetut salapoliisitarinat, joitakin myös englanninkielisenä.  Olen lukenut ne vaikka miten moneen kertaan ja aina ne kiinnostavat.  Christien kerronta on siitä mukavaa, että siinä ei mässäillä murhalla, vaan kertomus painottuu tutkimukselle, joka sekin tarjoaa jännitystä aivan riittämiin. Jotkut sanovat, että Christie olisi kirjoissaan matkinut Sherlok Holmesia.  Joitakin yhtymäkohtia ehkä onkin, mutta Hercule Poirot on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.  Luen mielelläni muitakin salapoliisitarinoita, varsinkin lomilla ja halutessani rentoutua.  Myös tietyntyyppinen romantiikka kiinnostaa.  Tällaisia kirjoja lukiessaan ei tarvitse vaivata pääparkaansa miettimällä kaikkia hienoja sivuvivahteita.  Siksi ne ovat niin rentouttavia.

Olen löytänyt jotkin lapsuuteni kirjat uudelleen.  Tällaisia ovat esimerkiksi Anni Swanin tarinat.  Liekö ollut entisaikaan tapana, että tarinassa pitää aina olla jokin opetus?  Tottisalmen  perillinen, Iris rukka, Ollin oppivuodet, Pauli on koditon – melkein tulee itku silmään, kun niitä ajattelee.  Lapsiparat joutuivat kokemaan monenmoista kauheutta, mutta lopulta kaikki kääntyi hyväksi.  ”Iris juoksi kevyesti rantapolkua ylös rakennukselle.  Kaikki oli ennallaan.  Kissakin istui portailla… Hänen oli niin hyvä ja turvallinen olla.”  Hirveän pateettista.  Mutta, ah, niin ihanaa niitä oli lukea.

Luen mielelläni uudelleen sellaisia kirjoja, joista olen joskus ollut aivan haltioissani.  On mielenkiintoista todeta, että näin vuosien jälkeen lukukokemus voi olla aivan erilainen, kuten Doris Lundin kirja Eric, joka on tosipohjainen kertomus leukemiaa sairastavasta ja siihen myöhemmin kuolevasta nuoresta miehestä.  Nuorena luin sitä innolla, väliin itkien, väliin nauraen, kynän kanssa alleviivaten merkittävimpiä kohtia, vielä vuosien jälkeen maistellen lukukokemustani ja haluten sen joskus uusia.  Vuosi sitten sain käsiini taas tuon kirjan ja innoissani aloin lukea sitä uudelleen.  Mutta se ei avautunut minulle enää, enkä pystynyt samalla lailla asennoitumaan Ericin kokemuksiin ja elämään.  Tuntui vain lapselliselta, miksi olin siitä aiemmin niin innostunut.  Miltei kauhistuin sitä, käykö kaikelle koetulle näin, ellei kokemusta aina välillä päivitä.

Minä todella rakastan kirjoja.  Rakastan lukemista.  Olen onnellinen ihminen, kun minulla on näkevät silmät ja voin elää toisia elämiä, kokea toisia kokemuksia, seikkailla toisia seikkailuja, matkustaa maailman ympäri omassa kodissani.  Olen onnellinen myös siitä, että voimme yhdessä mieheni Jaakon kanssa jakaa rakkauden lukemiseen, kirjoihin.  Autiolle saarelle jos joutuisin, niin aivan varmasti valitsisin mukaani vinon pinon kirjoja!

Puuhapäivä

Eilen saapui postissa toissapäivänä tilatut laitteet: tietokoneen keskusyksikkö, monitoimitulostin ja kuvaskanneri. Täytyy sanoa, että oli nopeaa toimintaa. Nopeaa on laskutuksenkin kanssa, kun ensi maanantaina jo erääntyy maksettavaksi.

Niitä pitäisi ruveta asentamaan, että saisi koneen toimimaan. Tämä entinen on jo aikansa elänyt.  Eilen ja tänään olen tyhjentänyt vanhaa konetta omista tiedostoista. Kaiken olen polttanyt levyille ja varmuudeksi vielä kopioinut.  Vaikka jäähän niitä tietoja tuonne muistiin poistamisen jälkeenkin, mutta meinaan ottaa muistikortin omaan käsittelyyni. Tuhoutuvat tiedot sitten paremmin =)

Innolla odotan, että pääsen skannaamaan dioja ja negatiiveja. Ei niitä viitsi valokuviksi kehittää ja valokuvaamossa niiden siirtäminen levylle maksaisi 0,40 e/kpl. Ihan hirmuhinta. Siinä pitäisi satasia latoa tiskiin, jos niin tekisi.

Ollaan myös yritetty siirtää tavaroita paikasta toiseen. Makuuhuoneen kaapit piti saada tyhjäksi, että ne voi siirtää autotalliin Jaakon käyttöön. Pystyn sen jälkeen vasta maalaamaan seiniä. Sen puuhan taidan jättää viikonloppuun, kun sänky pitää sieltä myös haalata pois uuden tieltä.  Siinä välissä piti järjestää autotallikin, että sinne iso kaapisto mahtuisi.

Tavarat kaapeista siirrettiin vanhaan vaatehuoneeseen, josta taas liinavaatteet (lakanat, pyyhkeet, verhot yms.) siirrettiin uuteen vaatehuoneeseen. Sinne tosin kaappi tulee vasta viikon päästä, joten on vähän sekaista...

Viikon päästä tilanne on toivottavasti paljon parempi. Kaapit ja tavarat paikoillaan, makuuhuone järjestyksessä ja me nautiskelemassa =)

Viisi kuutiota pihasoraa

Aamusella pihatielle kipattiin sorakuorma, joka on tarkoitus levittää siihen entisen päälle. Kovin vaan pientä oli tämä, 0-16 mm, eli osa aivan hiekkaa. No, kyllä se nyt vähän peittää entisen soran läpi tulluttaa maata ja kasvustoa. Niitä ruohotuppaita oltiin tietysti jo revitty juurineen, muttei aivan kaikkea saatu.

Kivalta näyttää nyt uusi, puhdas soratie =)

Saatiin vielä mieluisia vieraitakin kahvittelemaan uudella kesäterassilla. Olemmepas me iloisia!

Pistettiin elämä risaiseksi

Käytiin Raahessa Sotkalla ja, kas kummaa, ostoskärryyn tuli sänky, vaatekaappi ja pupuselle vielä lepotuoli.

Kyllä mietittiin pitkään sopivia. Piti saada sellainen tukeva sänky, mikä ei heti painuisi kuopille. No, onhan niissä pussitettuja jousia, tukevia pohjia ja tunnistavia patjoja. Tuota patjaa ei otettu (400 euroa olisi ollut lisämaksu), mutta tukevampi se nyt on kuin entinen. Vähäsen kauppias meille naureskeli, kun kuuli, että entinen jenkkisänky on ollut käytössä 17 vuotta =)  Vaan kyllä se onkin jo aikansa elänyt.

Vaatekaappikin piti saada, sellainen hyllyillä varustettu. Kaikissa oli niitä tankoja, joita me ei tarvita, kun meillä on rekit sitä varten. Saatiin sitten lisätilauksella siihen tankokaappiinkin hyllyt. Saadaan nyt vaatteen piiloon avohyllyiltä.  Aiotaan makuuhuoneesta hajoitaa siellä oleva kolmen kaapin rypäs, siirtää sieltä tavarat (eivät ole vaatteita) entiseen vaatehuoneeseen ja laitetaan uusi vaatekaappi uuteen huoneeseen. Tulee sitten makuuhuoneeseen vähän enemmän tilaa.

Sitten vielä se pupusen tuoli. Ihan hyvä muuten, mutta pohjan vieterit ovat paukahtaneet poikki ja niitä on laudoilla korjattu. Istumismukavuus sen jälkeen ei tietenkään ole enää sama. Siispä investoimme vielä hyvään tuoliin. Entisen voi laittaa terassille, niin saa ulkosallakin levähtää mukavasti.  Pitää vaan muistaa hankkia Vilille raapimispuu. Se kun tykkää teroittaa kynsiään pupusen tuoliin, mitä ei uuden tuolin kanssa enää suvaita.

Viimeksi haimme vielä pänikän sinertävää maalia meidän omasta rautakaupasta makuuhuoneen seinien maalaamista varten.

Raahessa kävimme ensin Maskun kalustetalossa. Olohuoneen kalusteita vallan.
Sitten menimme Smartiaan (entinen Myllymäen rauta). Suuren osan tilasta vei kaikenlainen tilpehööri, sellainen mitä myydään vieressä olevassa Jyskissä ja varmaan kymmenessä muussa kaupassa ihan lähellä. Entinen rautakauppa oli liiaksi kaventunut ja siksi jouduimme jatkamaan eteenpäin.

Sopivaa peilikaappia vessaan ei siis löytynyt. Ei myöskään korkeaa wc-pönttöä. Ei edes puisia terassin laattoja. Pitänee jatkaa etsintää.  Vessa pitää nimittäin rempata. Ja tehdä autokatokseen uusi terassi, mistä voi tuijotella ohikulkevia ihmisiä =D

Johan tässä vähäksi aikaa tulikin puuhaa. Eipä haittaa, vaikka ulkona satelisikin.
Paitsi sikäli haittaa, että kaikki homehtuu. Tilattiin maanantaina jo kolme laatikollista mansikoita ja lupasivat ilmoittaa, kun on. Vielä eivät ole ilmoittaneet. Tuppaavat kaatosateet (eilen tuli vähän rakeitakin) haittaamaan mansikoiden kasvua ja poimintaa. Mutta ehkä tässä vielä saadaan suut makiaksi =D