Sivut

lauantai 5. heinäkuuta 2014

AJATTELEMISEN AIHETTA

Nimeä kaksi Suomen rikkainta ihmistä.
Nimeä kaksi viimeisintä olympiavoittajaa.
Nimeä kaksi viimeisintä Miss Suomea.
Nimeä kaksi Jussi-patsaan saanutta.
Nimeä kaksi Finlandia-palkittua.

Miten kävi?
Juttuhan on niin, että tuskin kukaan meistä muistaa eilisen otsikoiden sankareita. Ansiot ovat toisarvoisia. Vaikka he ovatkin parhaita omilla areenoillaan, niin maineen hohto haalistuu ja aplodit haihtuvat. Voitot ja tulokset unohtuvat.

Nimeä kouluvuosiesi kaksi kannustavinta opettajaa.
Nimeä kaksi ystävääsi, jotka ovat olleet tukena vaikeina hetkinäsi.
Nimeä kaksi ihmistä, jotka ovat opettaneet sinulle jotain elintärkeätä.
Nimeä kaksi ihmistä, jotka ovat arvostaneet sinua ja saaneet sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi.
Nimeä kaksi ihmistä, joiden seurassa todella viihdyt.

Paljon helpompaa, vai mitä. Ihmiset, jotka eniten vaikuttavat elämääsi, eivät ole niitä, joilla on eniten valtaa, mainetta tai rahaa. Eniten vaikuttavat ne, jotka eniten välittävät.