Itkin kuolevaa kylää

Katselin Ville Haapasalon juontamaa ohjelmaa Suomensukuiset  30 päivässä. Ville vieraili Udmurtien luona pienessä kylässä, jossa ei ollut kaasua eikä vettä. Nuoriso pakeni läheiseen kaupunkiin tai kauemaksikin. Jäljelle jäivät vain vanhukset.
Juhlallisiin kansallisasuihin pukeutunut mummolauma, seassa muutama pappa (ja Ville) käveli pitkin rapaista kylänraittia laulaen surumielisesti. Raitin varrella oli vain aitaa ja harmaita rakennuksia. Kylän ympärillä viljelemättömät pellot hylättyine koneineen.
Onko tässä kylässä enää ketään 20 vuoden päästä, kysyi Ville. Ei ole enää koko kylää, vastasi pappa.
Tunnelma oli niin totaalisen surullinen, että minua rupesi väkisinkin itkettämään. Miten hirveän surullista. Tällaiset kylät ovat jääneet 40-50 -luvulle. Tässä kylässä oli sentään siistejä rakennuksia, mutta... Niin: mutta.

Muuten nämä Ville Haapasalon juontamat ohjelmat ovat todella ihania. Venäjän halki 30 päivässä, Silkkitie 30 päivässä, Sapuskaa harasoo ja nyt tämä. Täytyy sanoa, että siinä on ihana juontaja. Matkoista nauttii täysillä. Ja miten  hän eläytyy tapahtumiin, näyttelemistä tai ei. En ole ennen itkenytkään udmurtilaisen kylän puolesta.