Kirjastossa oli pitkä jono kyseiselle kirjalle. Laina-aika vain kaksi viikkoa. Ja moni oli sen jo ehtinyt lukea. Yhtään mielipidettä en kirjasta silti ollut saanut. Ihmiset vain totesivat lukeneensa sen
Saimme kirjan lainaksi yhtenä perjantaina. Lauantaina puolilta päivin Jaakko oli sen jo lukenut. Vaikka "se tuntui semmoisesta sepustukselta, etten minä sitä lue, mutta luin kuitenkin kokonaan." Minä sen sijaan en lukenut. Alussa en meinannut millään päästä vauhtiin, mutta ajattelin sen myöhemmin paranevan.
Tarina oli kuitenkin laahaava ja sekava. Välillä kertojana oli perheen äiti, välillä isä. Välillä käsiteltiin vanhoja asioita, lapsuutta tai tapaamisen aikoja. Koko kirja tuntui niin ahdistavalta. Siinä vaiheessa, kun perheen äiti toivoi, ettei heti tulisi taas raskaaksi, mutta saikin tietää odottavansa kaksosia, ja ahdistui, minäkin ahdistuin ja lopetin lukemisen.
Tämä pariskunta tuntui hieman modernimmalta ja olin huomaavinani pientä kapinahenkeä. Vähäistä irtiottoakin oli, mutta järjestelmä piti kiinni omistaan. Äiti joutui ahdistuksensa takia sairaalaan. Isä yritti herättää keskustelua netissä, mutta sai heti uhkailuja osakseen.
Mielestäni on kauheaa, kun uskonnon varjolla kahlitaan ihmisiä, oli kyseessä sitten mikä uskonto tahansa. Paavali sanoo, että "vapauteen Kristus vapautti meidät, älkäämme siis eläkö orjuudessa".
Tämä kirja siis jäi kesken kaikesta hehkuttelusta huolimatta. Aiheesta olisi voinut saada mielenkiintoisenkin kirjan. Tai ehkä tämä ei vaan ollut oikea tapa käsitellä sitä.
Pidin Taivaslaulusta. Lestadiolaisuuden varjopuolista on kirjoitettu hyvin suppeasti. Muutama raportin tyylinen kirja on lasten hyväksikäytöstä, naisten asemasta ja oikeuksista ja yhteisön ulkopuolelle sulkemisesta.
VastaaPoistaTaivaslaulusta naisen ja perheen ajautuminen ahdinkoon ja uupumukseen, lopussa myös perheen aikuisten toteaminen yhteisön ulkopuolisiksi, kuvataan kiihkottomasti ja hyökkäämättä.
Pamfletteja ja raporttien levikki on piskuinen ja niiden kannanotot yhteisön on helppo torjua. Taivaslaulua luetaan paljon, ja sen kautta tietoa naisen elämästä ja avioparin elämästä ja lastenkin elämästä leviää laajalle. Se raskauksien pelko on hirvittävää.
Tykkäsin siitä puolittain runollisesta kauniista kielestä. Siinä oli paljon laulujen, runojen, virsien ja Raamatun katkelmia. Niistä on lopussa luettelo, mitä kaikkea hän on käyttänyt kirjan naisen kokemuksia ja tunteita kuvatessaan.
Taivaslaulu sisältää paljon tuskaa, kärsimystä, epäilyä ja uupumusta, mutta enimmäkseen se on kuitenkin hyvin kaunis kirja. Kauniiksi sen tekevät runsaat Raamatun ja virsien ja hengellisten laulujen lainaukset. Ne kulkevat halki kirjan niin kuin ihmisen ajatus kulkee, polveilevat, välähtävät ja vilahtavat taitavasti tekstin lomassa. Lukija, joka tuntee tätä maailmaa, kokee kauneuden ja lohdullisuuden elämyksiä.
VastaaPoistaToivottavasti kirja helpottaa niiden taakkaa, jotka elävät uskonnollisen yhteisön keskellä. Yhteisöstä ei ole helppo lähteä. Uskonveljet ja -sisaret ovat kuitenkin lähimmäisiä, heidän omiaan ja perheväkeään. Ulkopuolelle ei uskalla jäädä.
Ainoa tie on yhteisön pinttyneiden ajattelutapojen muuttuminen. Ei kai Kristus tätä tarkoittanut eikä edes Lars Leevi Lestadius? Ulkopuolinen ajattelee, että uskonpuhdistus olisi kipeästi tarpeen. Lutheria ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eivätkä Pauliina Rauhalan ajatukset ehkä kanna sinne, minne niiden pitäisi. Arvattavasti tämän kirjan lukeminen on ry:n piiriin kuuluvilta kielletty.