Sivut

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lähetysompeluseura pyrähti käyntiin

Tänään oli se päivä, jolloin kokoonnuimme ensimmäisen kerran lähetysompeluseuran merkeissä. Tarkoitus oli pitää sellainen vanhanaikainen tapahtuma, jossa naiset tekivät käsitöitä ja miehet puhuivat, lukivat Raamattua ja kaikki sitten laulettiin. Ja välillä juotiin kahvia.

No, onnistuihan se melkein. Raamatunlukua ei vielä ollut, mutta ajattelin aloittaa sen ensi kerralla vaikka itse. Psalmeista voisi alkaa. Eihän Raamattu ole meiltä kielletty, vaikkei seurakunnan työntekijöitä mukana olisikaan. Sitä paitsi nyt oli entinen kirkkoherra, lähetystyön johtokunnan puheenjohtaja ja pari jäsentä.

Monenlaisia suunnitelmia lenteli ilmassa. Suunniteltiin jo ensi vuoden arpajaisiin palkintoja. Onko se ryijy, seinävaate vai mikä?  Saa nähdä, mitä tästä vielä kehittyykään. Nyt ensin kohteena ovat joulumyyjäiset. Sinne kutovat kaikki jotain. Lankoja riittää ja ideoita. Kyllä tallaisella porukalla jälkeäkin syntyy.

Juttua riitti käenpoikasesta alkaen. Pari tuntia hupeni niin nopeasti, ettei olisi huomattu lopettaakaan.

Jatkossa kokoonnutaan joka toinen maanantai. Paitse seuraava kerta on vasta kolmen viikon päästä, että Jaakkokin pääsee mukaan.

Vielä mahtuu mukaan niin naisia kuin miehiäkin. Toivottavasti osanottajia riittää, että saadaan tuotosta aikaiseksi =)


P.S. Kuvat illasta löytyvät kutojat-blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti