"Unelmoida: olla haaveissaan,
uneksua, kaivata, toivoa jotain.
'Neitonen unelmoi onnesta.'
Todellisuus: se, mikä on todellista,
todella olemassa olevaa.
'Keski-ikäinen nainen havahtui
todellisuuteen: oliko hän käyttänyt
sanaa unelma sitten nuoruuden
päivien."
Tällaiset sanat ovat kirjan etulehdellä, ennen kuin tarina alkaa, ennen kuin likka syntyy. Ensimmäinen jakso on nimeltään Likan varhaisvuodet. Siinä vaelletaan lyhyiden lukujen kautta läpi likan lapsuuden. Tapahtumia on vähän. Lievätkö nuo edes kovin merkittäviä? Tutulta tuntui tuo elämänvaihe, saattoi hyvinkin olla 60-lukua.
Toisen jakson nimi on Likka, äiti ja Pirkka. Mies astuu nuoren naisen elämään. Tosin kovin ohimenevästi kerrottuna. Ja ohimenevä oli itse mieskin, tässä vaiheessa. Äiti ja isä halusivat likan hankkivan perheenlisäystä. Ja likkahan hankki, mutta jatkoi elämäänsä yksinhuoltajana pienistä erimielisyyksistä johtuen.
Elämä jatkuu. Eila patistaa likkaa ottamaan miehen takaisin. Pirkka, Eila ja Rampe nimeltään onkin se osio, jossa näin tapahtuu. Mies oli likan vanhemmille tuttu jo entuudestaan ja nyt he patistavat nuorta paria sopimaan turhat erimielisyydet ja jatkamaan ydinperheenä. Niinpä tarina jatkuu: Likka, Eila, vauva ja Pirkka. Ydinperhe on koossa. Se sisältää koko ajan myös Eilan. Koko elämän läpi, kaikkina päivinä: Eila ja likka. Taustalla Rampe, Pirkka ja vauva.
"Aha, äidiltä tuli tekstari: Nyt on viimeinen hetki pakastaa puolukat. Onhan sulla purkkeja?"
Tämä viimeinen lause paljastaa sen, minkä tarkka lukija on jo huomannut. Kyseessä on erityisen tyhjänpäiväinen kirja.
Aiemmat kirjat ovat olleet hyviä, Tampereen murteesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Vaan tässä oli lyhyitä lukuja, joissa ei kerrottu oikein mitään. Suosittelen luettavaksi, ellei odota kirjalta suuria. Tämä ei ainakaan mitään tarjoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti