Jouluaatto. Masu täynnä herkullista jouluruokaa, ystäviltä saatuja lahjoja, hyviä kirjoja ja lehtiä, lunta maassa ja puissa, tunnelmallista musiikkia ja kissan hyrinät. On joulu.
Ensimmäinen joulu ilman äitiä. Surullista kaipausta tuntien muistelen menneitä jouluja. Äiti on aina ollut suuri osa kaikkia jouluja, oli läsnä tai ei. Olen muistellut retkiä kuusimetsään, matkoja joulukirkkoon, aattoillan lahjavyöryjä, herkullisia joulupöytiä, lauluja, yhteisiä hetkiä. Ne kaikki ovat menneitä. Meidän jäljelle jääneiden pitää nyt rakentaa omat joulumuistomme.
Olen aina unelmoinut vanhanaikaisista, isoista perhejouluista. Sellaisista, joissa suku ja ystävät kokoontuvat yhteen, lauletaan ja leikitään yhdessä, luetaan jouluevankeliumi, tehdään tunnelmallisia rekiretkiä... Unelmiksi ne jäävätkin. Ikä lisääntyy, joulut vähenevät. Tulevat joulut saattavat olla vieläkin yksinäisempiä. Onneksi on tuo kultapupu ja kisumisu <3 <3
Ja onneksi on ihania ystäviä. Tämän syksyn olen ollut toisten varassa. Kullanmuruni on minusta huolehtinut, iso kiitoshalaus hänelle! Todella kiitollinen olen myös Marja-ystävästäni, joka omien kiireidensä ja huoliensa keskellä on aina muistanut kysyä kuulumisiani, tuonut kirjoja, lehtiä, kukkia, ja viimeksi tänään imelletyn perunalaatikon. Kiitän Taivaan Isää kullanmurustani, Marjasta, Seija-siskosta, Teijo-veljestä, Seija-ystävästä, ja muista rakkaistani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti