Suuri suomalainen mielensäpahoittaja-romaani, Tuomas Kyrön viimeisin: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja. Samanlaista hersyvää luettavaa kuin muutkin sarjan kirjat. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sen luin. Vai miten se meni :D :D
Mielensäpahoittaja valmistelee omia hautajaisiaan, koska kuka muukaan sen tekisi. Arkku on valmis, muistokirjoitus ruutupaperilla. Testamenttia varten tarvitaan mustepullo kuivaneen tilalle, mutta pojan mielestä nykyajan kirjoitusväline on ATK.
Mustetta etsiessään Mielensäpahoittaja kurkistaa myös itsensä ja läheistensä syntymään ja lapsuuteen. Sivistyneeltä lättähatulta Mielensäpahoittaja oppii, että menneisyyteen pääsee helpommin nykytekniikan kautta. Mielensäpahoittaja pysyy sysisuomalaisten perusasioiden äärellä.
Paras oli kyllä ensimmäinen Mielensäpahoittaja (2010). Se oli hersyvän hulvaton.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012) oli sellainen, josta ei jäänyt muistikuvaa. Mutta mukavaa luettavaa sekin.
Ja viimeisin on nyt sitten tämä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (2014). Nimi ja sisältö mukavasti ristiriidassa, Mielensäpahoittajalle sopivalla tavalla :D
Kaikki ne kannattaa lukea. Aikajärjestyksessä, tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti