Monenlaista ehtivät päähenkilöt kokea. Anna-Liisa vietiin sairaalaan sekavuustilan vuoksi. "Sairaalassa Anna-Liisalle oli määrätty lääke toisensa perän. Ensin Alzheimer-pillereitä sekavuuteen ja unilääkkeitä unettomuuteen. Ja, kun Anna-Liisa ei ollut suostunut nielemään lääkkeitä, hänelle oli kirjoitettu rauhoittavia tabletteja aggressiivisuuteen. Sen jälkeen häntä oli alkanut huimata, ja huimaukseen oli kirjoitettu neljäs lääke. Viikon kuluuttua oli käynyt ilmi, että Anna-Liisalla oli virtsatietulehdus, ja hänelle oli määrätty antibiootteja. Niistä hän sai kauhean ummetuksen, ja siksi lääkäri oli kirjoittanut ulostuslääkettä. Sen tai jonkin muun lääkkeen sivuvaikutuksena oli tullut pahoinvointia, ja siihen oli annettu pahoinvointilääkettä. 'Minä olen aivan uupunut kaikesta saamastani hoidosta', Anna-Liisa sanoi hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä."
Tällaista hoito sairaalassa on, ainakin vanhuksille. Lääkitään tutkimatta ja tulos on entistä huonompi. Sekavuustila on yksi virtsatietulehduksen tyypillisistä oireista. Antibiootti olisi riittänyt!
Anna-Liisa, Siiri, Irma, Margit ja Anna-Liisan mies, suurlähettiläs Onni muuttavat yhteen Onnin omistamista asunnoista, joka sijaitsee Hakaniemessä. Asunto on aiemmin ollut perin mielenkiintoisessa käytössä, onhan siellä punaista samettia, peilejä, tanko, pyöreä iso vuode, kylpyläosasto, mutta minimaalinen keittiötila. Mitään ei jää arvailujen varaan, vaikka yli yhdeksänkymppiset mummelit sitä ensin arvuuttelevatkin.
Elämä saa kuitenkin arkisen rytminsä ja jokaisella on omat tehtävänsä. Anna-Liisalle on määrätty kodinhoitoapua sairaalasta pääsyn ehtona. Joka kerta eri hoitaja erilaisine otteineen. Yksi hoitajista on nuori tyttö, joka pyörtyy ja epäilee olevansa raskaana. Siiri päättää varmistaa asian ja lähtee lähiapteekkiin raskaustestiostoksille.
"Hän joutui kysymään farmaseutilta apua, kun ei löytänyt omin avuin itsepalveluhyllyjen raskaustestejä. Nainen toljotti häntä hämmästyneenä ja toisteli itsekseen: 'raskaustestiä, raskaustestiä' varmistaakseen, että oli ymmärtänyt oikein. Siiri selitti ystävällisesti, että testi ei tullut hänelle vaan kodinhoitajalle, joka makasi puolipökertyneenä heidän tilapäisessä pakolaisasunnossaan Arena-talossa.
Hän muisti, että joku Irman serkuista oli joutunut täyttämään Kela-korvauksia varten diabeteksen hoitoon liittyvän lomakkeen, jossa oli ensimmäiseksi kysytty, oliko 92-vuotias asiakas raskaana, ja Irman serkku oli vastannut: 'En tietääkseni.' "
"'Täällä lukee, että Ehtoolehdon remontin kustannukset ovat työn aikana kohonneet kolminkertaisiksi ja laskun maksavat asukkaat. Siis me.'
'Tietysti. Hehän voivat korottaa vuokria ja palvelumaksuja juuri niin paljon kuin haluavat. Ei sitä mikään pykälä estä', Siiri sanoi."
Näin kurjasti tosiaan ovat Ehtoolehdon asukkaiden asiat. Lisäksi he joutuvat koko puolen vuoden mittaiseksi venyvän pakolaisaikansa maksamaan myös Ehtoolehdon vuokrat, ruuat ja muut palvelut, vaikkei niitä ole edes tarjolla.
Vähän mietitytti, kun yhdessä kohdassa puhuttiin tuhansista euroista kuukaudessa. Oikeinko joku vanhus saa sellaiset rahat käyttöönsä, että pystyy moisia summia maksamaan :0
Kirjan läpi Margit huokailee eutanasian perään. Ei itsensä, vaan sairaalassa avuttomana makaavan miehensä takia. Kirjan loppupuolella tämä sitten kuoleekin ihan itsestään ja saa huippuhalvat hautajaiset. Melkein sellaiset kuin olen itselleni toivonut. Pahviarkku, pesään, ei kukkia eikä seremonioita.
Kirjan lopussa kuolee myös suurlähettiläs Onni. Hän saa kuumeen juuri joulun alla, eikä siitä enää tokene. Siihen jouluun kirja sitten päättyykin.
Tämä on tavallaan hassunhauska kirja, vaikka siinä ikäviä ja surullisia asioita käsitelläänkin. Ovathan kaikki kirjan nimihenkilöt jo päälle yhdeksänkymppisiä, silti varsin liikkuvaisia, järkeviä ja railakkaita persoonallisuuksia. Ja käaitelläänhän tässä ihan oikeita, räikeästi ikäihmisiä koskevia väärinkäytöksiä. Välissä toki hurttia huumoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti