Tänään oli kesä!

Nyt on perjantai 17.5. ja kello on vähän yli kuusi illalla.  Tämä tiedonanto siksi, että jostain syystä tämän blogin kello näyttää Amerikan aikaa...

Tänään siis oli kesä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, mitä nyt välillä valkoisia pilvilauttoja parveili. Mutta ei satanut. Tyyntäkin oli, illansuussa alkoi onneksi vähän tuulla, silleen hentoisesti vain.  Lämpöasteita oli varjossa +26, auringossa rutosti enemmän.

Jokohan se kesä oli tässä?

Valkovuokot tammien juurilla ovat jo heränneet.  Etelässä niitä oli metsät, tienreunat ja pellonpartaat valkoisenaa. Meilläkin kuusi =)  Krookukset ovat jo kauniisti kukassa.  Muut kukat työntävät jo pontevasti alkuja maasta. Puissa on silmut, ei vielä lehtiä (toisin kuin Turussa jo viime viikolla!). Jäämme katsomaan, mitä tuleman pitää.

Empaattinen enkelimäinen epeli

Siskon-/kummityttöni Susu.

FB:ssä kiertää leikki, jossa saadaan kirjain, jonka mukaan ystävät keksivät laatusanoja. Susu sai minulta E:n.  Minulla onkin pitkä rivi sanoja, jotka hänelle annan, ellei kukaan muu keksi =)

Susuhan on niin suloinen, että hänestä tulee mieleen hyviä adjektiiveja, oli kirjain mikä tahansa.

Hassua, miten aika kuluu.  Viime pyhänä olimme Susun ja Samin luona lettukesteillä. Oli kiva katsoa Susun puuhastelua ja väkisinkin tuli mieleen se pikkutyttö, joka hän vain hetki sitten oli ollut. Kaikki ne hauskat jutut ja oivallukset, joita hän siskonsa kanssa sanoi ja teki. Todella suloisia ovat molemmat <3 <3

Tassuterapiaa

Viime viikon Anna-lehdessä oli juttu kosketusterapiasta, jota on tarjolla japanilaisissa ravintoloissa kahdeksalla eurolla tunti:

"Tokiossa on kissakahvila, joita Japanissa on noin 150. Tämä on kuin muunnos nettikahvilasta, kahvi on sivuasia. Asiakkaat istuvat lattialla ja saavat silitellä kissoja ja leikkiä niiden kanssa. Osa paikoista on auki ympäri vuorokauden, sillä kosketusta kaivataan myös yömyöhään. Kissat joutuvat paiskimaan töitä vuorotta, mutta onneksi työ ei ole kovin raskasta. Jotkut jopa nukkuvat työpaikallaan."

 

 

Kaivataanko Suomessakin tällaisia? Meille saa tulla hellittelemään Viliä. Kahvettakin saattaa olla tarjolla, tai sitten ei...

Oi toukokuu!

Vapusta on selvitty! Samoin Turku-reissusta!  On palattu takaisin kotikonnuille.  Jos ei nyt sorvin ääreen, niin arkeen kuitenkin.

Ihan ensimmäiseksi illastimme rakkaiden ystäviemme, Seijan ja Vesan, kanssa. Illassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. No, urheilusta viis, mutta Seija täytti pyöreitä vuosia, joten siinä oli juhlan aihetta kerrakseen. Lahjaksi kokosimme selviytymispakkauksen =)  Oli oikein mukava tavata pitkästä aikaa. Ilta jäi ihan liian lyhyeksi, mutta eräitä odotti seuraavan aamun aikainen työnousu.  Uusiksi otetaan varmasti.

Vappua vietimme ihan aitiopaikalla, torin laidalla. Asuimme Hamburger Börs -hotellissa, jossa saimme huoneen kauppatori-näkymin. Sieltä saattoi myöhäänkin katsella torin tapahtumia. Niitä ei tosin yöaikaan paljoa ollut, liekö kolealla säällä vaikutusta.

Aattona oli koko taidemuseomäki täynnä valkolakkeja. Eivät tosin enää marssineet lakittamaan Liljan patsasta, vaan haihtuivat jonnekin.  Eräänä vappuna jälestin niitä, ja löysin taidemuseon puistosta piknikiltä.  On perinteet muuttuneet sitten omien nuoruusaikojeni =)

Vapunpäivänä oli lämpöisempää.  Ainakin mittarin mukaan (+16), mutta viima oli kylmä.  Ennen vanhaan vappuna pukeuduttiin kesään.  Esiin kaivettiin vaaleat poplarit, pikkukengät ja keveät kesävaatteet. Nyt ei olisi tarjennut.  Tosin näin yhden naisen, joka oli pukeutunut perinteen mukaisesti, eikä näyttänyt kovin viluiselta. Mutta muuten ei taida enää entisajan perinne olla voimassa, tässäkään asiassa.

Me kiertelimme kaupungilla vain pikaisesti ja tulimme sitten hotellin ala-aulaan katselemaan ohi vilistävää elämää.  Pari kulkuetta näimme, kun ihan nenän edestä marssivat. Toisen etunenässä oli tyttölauma esittäen sauvamarssia.  Toista veti kuormalavallinen totisia torvensoittajia.  Heitä tosin seurasi pari naista, jotka ilmeisesti luulivat olevansa samba-karnevaaleilla =O  Kovin väkirikkaita eivät olleet kumpikaan kulkue. Punaliput silti liehuivat komeasti.  Myös muut tahot järjestivät marsseja, mutta ne kulkivat muualla kaupungilla.

Muu aika kuluikin pääasiassa Maskussa, josta toki teimme retkiä. Kävimmepä katsomassa Kakskerrassa entisen kotini ja työpaikkani. Hiljaista oli.  Ja surullista.  Tarkoitus oli kuvata upeita sinivuokkorinteitä, joita saaristossa perinteisesti on ollut. Vaan eipä ollut enää. Vain hajanaisia sinivuokkoja löytyi.  Valkovuokot olivat vallanneet kaikki paikat! Niitä olivat rinteet täynnään, maat ja mannut, ojien reunat, kaikki paikat valkoisia mättäitä tai suuria ryppäitä. Kauniita nekin olivat, mutta sinivuokkojen puolesta suretti.  Pitäisiköhän perustaa Pro Sinivuokko -yhdistys?

Katsastimme (ja tietenkin kuvasimme) myös vesiaiheita Nousiaisissa ja Mietoisissa. Löytyipä sieltä sammakkolampikin. Uimalampi okeasti, mutta sammakot näyttivät sen vallanneen. Siellä ne uiskentelivat sammakkoa, kävivät välillä haukkaamassa aurinkoista ilmaa, jotkut jopa loikkivat sorallakin. Vesi virtasi komeiden sammalkivien koristamassa uomassa.  Synnyinseudulla löytyi peräti koskiakin. Tyhjä torppa, hylätty mylly.  Hienoja silti, vaikka haikeus valtasikin mielen.

Välillä rapsutimme Seija-siskon pihaa, välillä puuhailimme Satun kotona. Useinmiten kiertelimme kaupoissa, kuinka ollakaan. Paljon löytyi mielenkiintoista tavaraa, onneksi rahat eivät riittäneet sen kaiken ostamiseen =)  Äitienpäivänä veimme ruusun ja orvokkeja äidin haudalle.  Tuntui hauskalta, kun kesä tuli miltei sen päivän aikana. Hautausmaalta tultuamme puut olivat selvästi vihreämmät kuin sinne mennessämme.  Sen päivän päättivät Susun herkulliset pitsiletut ja kauniit itsetehdyt korut. Onpas minulla suloinen kummityttö!  Entistä vehreämmissä maisemissa ajoimme sieltä "kotiin".

Örmyä ei voi jättää mainitsematta. Siinä vasta kissa!

Kahden viikon reissulta palasimme sisä-Suomen pikkuteitä pitkin. Kasitietä ajoimme vain Laitilaan asti ja sieltä poikkesimme itään päin. Löysimme jopa sellaisia teitä, joita ei oltu edes numeroitu eikä päällystetty.  Mutta kartassa ne näkyivät, joten uskalsimme niille mennä.  Kauniita maisemia siellä on.  Tummia kuusikoita, valkoisia koivikoita, aakeita laakeita jokeen laskevine rinteineen, kauniita vanhoja taloja ja vuokkoja, vuokkoja valtoimenaan. Nautimme täysin siemauksin rauhallisia teitä ajellessamme.

Kotiseudulla odottivat rikkonaiset, kuoppaiset tiet, ankeat maisemat, puissa pienet silmut. Ja hellyydenkipeä kissa.

Lehitraot!

Ohi on! Eilen oli viimeinen heprean tunti. Oikeasti on vielä yksi ensi maanantaina, mutta ei päästä enää sille. Joten nämä opinnot ovat meidän osaltamme toistaiseksi ohi. Surku.

On ollut todella mielenkiintoista käydä Pouken Mikan tunneilla ja yrittää oppiakin jotain. Se kieli todellakin on täyttä hepreaa! Ei riitä se, että opetellaan uudet kirjaimet - ne ovat helppoja. Mutta sanojen ulkonäkö pitää oppia, melkein kuin olisivat kuvia, kun vokaaleja ei ole käytössä. Entäs sitten suvut. Miltei kaikilla sanoilla on maskuliinit ja feminiinit. Ei pelkästään subtanstiiveilla, vaan myös verbeillä ja adjektiiveilla. Apua!

Olisi hienoa osata tuollainen kieli. Mutta talven aikana päästiin vasta alkuun. Ani lomed ivrit. Vai olikos tuossakin tuo verbi väärässä muodossa? Niin kauheaa on se =O

Toivonpa, että tämä voisi jatkua. Kahdestaan Jaakon kanssa kyllä kerrataan, mutta tokko opitaan mitään uutta. On kiva katsoa jotain hepreankielistä ohjelmaa, kun ymmärtää sanan sieltä toisen täältä. Molemmat tuijotellaan Teemalta tulevaa Sodan vangit -sarjaa siinä mielessä =)

Jatkuu, miten jatkuu. Se nähdään. Mutta mielenkiintoista on ollut!

Jäät lähtivät!

Tämä on se päivä, jolloin Pyhäjoki tulvi ja kokosi jääpatoja siltojen pieliin. Kosken kohina kuuluu meille kotiin asti! Vettä tulee taivaalta lisää, joten eiköhän tuo näytelmä vielä hetken aikaa jatku.

Liikuntarajoitteinen =(

Minulla on ikävä kävelylenkkejä! Ne ovat nyt taakse jäänyttä elämää, koska kävelyni on nykyään huonoa. Joudun käyttämään apuna ortopedisia jalkineita ja pitemmillä matkoilla kyynärsauvoja. Mutta kuljen silti omin jaloin! Siitä olen ikionnellinen!

Yhdeksän kuukautta kuljin pyörätuolin kanssa. Kynnys mennä ihmisten ilmoille oli korkea. Ajattelin, että ihmiset näkevät vain pyörätuolin, eivätkä minua. Näin kävi onneksi vain kerran. Kalajoen K-marketin lihatiskillä miesmyyjä katsoi Jaakkoa ja puhui tälle, vaikka minä tein ostoksia. Tuntui todella turhauttavalta. Kyllä hänenkin oli sitten pakko minut huomata, kun Jaakolta ei saanut vastauksia. Mitenkähän usein tämä on totta niille, jotka joutuvat aina istumaan pyörätuolissa?

Usko Jumalaan on kantanut minua ja antanut toivoa huonoinakin hetkinä. Se on ollut perheen ja ystävien ohella valtava voimanlähde. Ja on yhä. Uskon yhä ihmeeseen!