Raameissa

Meidät on kehystetty! Viikko sitten häissä otettiin kaikista vieraista kehystetyt kuvat. Me änkesimme itsemme samaan kuvaan Jaakon siskonpojan ja vaimonsa kanssa. Otettiin heistä toki omakin kuva, mutta meistä tämä on ainoa.

Häähumua

Eilen oltiin häissä.  Kullanmurun veljenpoika sai rakkaansa.

Oli hienot häät. Vihkiminen ensin Raahen kauniissa kirkossa. Juhlat sitten Yppärin Merimajalla. Sääkin suosi juhlijoita. Kirkkoon ajaessa sateli, mutta lakkasi kohtapuoliin. Yppäriin kerettäessä aurinko jo ajoi pilviä tiehensä. Hyttysiäkään ei ollut haitaksi asti. Kymmenkunta niitä näin, kaikki kieppuivat minun ympärilläni, herkullinen kun olen =D

Juhlaväkeä oli runsaasti. Ja minusta oli riemastuttavaa se, että suurin osa oli pukeutunut kesähäihin soveliaasti. Oli hienoja juhla-asuja, kauniita kampauksia. Hörhelöhatut vain puuttuivat. Mun pitää varmaan ostaa sellainen. Vaikka suurin osa häistä taitaa olla jo pidettynä, kun enää muutama on vapailla markkinoilla, niistäkin varmaan kaksi vakavasti otettavaa =)

Pöydässä oli tosi hauskaa, kun saatiin seuraksi Kullanmurun siskonpoika vaimonsa kanssa.  (En viitsi kirjoittaa "vaimoineen", kun hänellä vain yksi sellainen on. Hassu tuo suomenkielinen tapa.)  Juttua riitti ja naurua piisasi. Melko paljon sitä oltiinkin omien viihdykkeiden varassa, kun ohjelmapuoli oli melko heikko. Siis miltei olematon. Anopit pitivät pienet puheet, kaksi neitoa lukivat onnittelutekstin suomeksi ja viroksi ja yksi nuori mies kertoi hääparin tarinaa täytetyillä lauseilla. Loppupuolella tanssiorkesteri viritti kapineensa ja porukka alkoi keinahdella sen tahdissa.  Lisää ohjelmaa olisin kaivannut. Olen vissiin tottunut ohjelmallisiin häihin, kun aina on ollut soittoa, laulua, runoja, leikkejä. Yleensä on ollut myös morsiamen ryöstö, mikä on saattanut sulhasen tukalaan tilanteeseen. Ehkäpä tämä sulhanen oli kieltänyt sen...

Kivaa kuitenkin oli. Kiitokset nuorelle parille ja ONNEA <3 <3

Kuntoilua

Ajateltiin, että innostuttaisiin kuntoilemaan. Kun mullakin on tuo lenkkeily kiellettyä, niin kuntosalin suuntaan katselin. Siellä on sellaisia laitteita, joissa paino ei mene jalalle, ja niitä voisin käyttää. Pitäisi talven aikana kadonneet lihakset saada takaisin. Eikähän tuo haittaisi, jos löytyisi uusiakin =)

Aiemmin kunta tarjosi työntekijöilleen puolet kuntosalin maksusta. Ja Jyty jäsenilleen puolet. Silloin se oli käytännössä ilmainen. Nyt en ole enää Jytyn jäsen ja kuntakin on muuttanut systeemiä niin, että on mahdollista lunastaa kuukaudessa kaksi viiden euron kunto/kulttuuriseteliä, joista pitää maksaa puolet. Siis maksaessaan kunnalle vitosen saisi kympin takaisin. Sen voisi sitten käyttää vaikka kuntosalille. Hullua touhua.

Maksoin siis rahalla kahden kuukauden edestä (koska heinäkuun ovat lomilla kaikki). Jaakonkin raahasin katsomaa, millaisia laitteita siellä on. Ihan kahdestaan saatiin olla, kun yhden jälkeen mentiin. Käytiin kaikki laitteet läpi kertaalleen ja sitten kuntoiltiin omaa tahtiamme tunnin verran. Mukavaa oli.

Tänään Jaakko meni lunastamaan itselleen kuntosalikorttia, mutta vapaa-aikatoimen Tittaa ei löytynyt mistään. Jatkettiin sitten vain monikkarille. Nyt salissa olikin joku tyttö kuntoilemassa. Enkä kehdannut mennä. Olisi sitä voinut, vaan olin valmiiksi niin ärrimurrina, etten halunnut. Palattiin siis kotiin. Huomenna kai yritämme uudelleen.

Pyöräilläkin voisi. Viime kerrasta on jo kaksi vuotta. Kohta ei uskalla enää ollenkaan...

Älä koskaan luovu unelmistasi!

Riippumatta siitä, liittyvätkö unelmat rahaan vai tyytyväisyyteen, täysin pyyteettömään työhön vai kuuluisuuteen, unelmat ovat arvokkaita ja tosia siksi, että ne ovat omia.
Vain ihminen itse voi luoda henkilökohtaiset mittapuunsa.
Vain ihminen itse voi  tietää, mitä todella syvällä sisimmässään haluaa ja mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

Taivaan Isä pärisytteli rumpupalikoilla

Oli komea sade eilen. Vettä tulla niin, että Simba meinata hukkua.  Tuo kommentti on lapsuudenaikaisesta tarinasta Matti maailmalla.

Vaan paljon sitä tuli. Pienessä ajassa 45 mm.  Huh huh!

Ukkonen myös jyrähteli.  Toisessa satsissa näkyi salamoitakin, mutta onneksi eivät päälle tulleet. Lähellä kuitenkin olivat.

Mahtava jyrinä jatkui vielä pitkälle iltaan.  Vili oli ihan järkyttynyt, kun ei tiennyt, miksi jyristiin ja kuka jyrisi.  Kissankorvat ovat niin arat, että tuollainen meteli on sille kauhistus.

Aamulla Jaakko huomasi etuportaalla kotilon punnertamassa oven suuntaan. Oli varmaan se aiemmin takapihalla kadoksiin joutunut yksilö. Etanalla kun tuo vauhti on vähän hitaampi, niin ehkä se nyt saavutti oven tullakseen kysymään, mitä oikein olin suunnitellut sen pään menoksi.

Jaakko heitti sen ämpäriin. Minä hetken aikaa katselin sitä, ja totesin, että on söpö yksilö. Mutta söpöys ei nyt auttanut. Heti veden kiehuttua kaadoin (rontti) sen ämpäriin kotilon niskaan ja se ressukka kuoli kupunsa sisälle =(

Äsken tuli postilaatikkoon mainos, että huomenna on torilla kesämarkkinat. Laukkuja, lakritsaa, papereita, hattaraa, muikkuja, muurahaiskarkotetta, huonekaluja, petivaatteita, sinappia... Sinne!  Harmi, että Jaakolla on Oulun-keikka.  Ehkä pystyn yksin sinne könkäilemään =)

Ei hidasta - erilaista vain

Katsoin eilen uusintana lähetetyn suomalais-korealaisen dokumentin Etanan planeetta, joka kertoo kuurosokeasta miehestä (Young-Cha) ja hänen vaimostaan (Soon-Ho), jolla on selkärangan epämuodostuma. Young-Cha osaa puhua, mutta kuurosokeuden vuoksi vaimo puhuu tälle naputtamalla sormiaakkosia miehensä käteen.

Heidän elämänsä on hidasta ja hiljaista, kiehtovalla tavalla erilaista. Hauskoja ovat miehen kommentit ja elämykset erilaisisa tilanteissa. Uskallusta heiltä ei kyllä puutu, vaan kaikkea voi kokeilla, mäenlaskusta alkaen.

Matkustaessaan junalla he menevät monen tunnelin läpi. "Vuorilla on kai tyhjä olo, kun niissä on niin paljon reikiä", tuuma Young-Cha eräänkin tunnelin kuljettuaan.  Taivaalle katsellessaan hän pohtii sitä, että ihmisen näkö ja kuulo eivät ole asioita, jotka voi oikeasti menettää. Ne vaeltavat jossain päin avaruutta ja palaavat taas omistajan luo, kun on aika.

Kosketus mereen oli toisaalta ihastuttava, toisaalta kauhistuttava. Varovasti rantahiekkaa koskiessaan hän saa sormilleen aallon tuomaa vettä. Se melkein "polttaa" sormia, jotka pitää pian kuivata. En osaa edes kuvitella tunnetta, mikä hänelle tuosta kokemuksesta tuli. Sinuiksi sen kanssa kuitenkin tullessaan hän toteaa: "Vaikuttaa siltä kuin meri tanssisi."

Sadekuuron aikana Young-Cha ja Soon-Ho seisovat parvekkeella. Mies ojentaa käsiään ylöspäin tunnustellen sadetta. Nainen ohjaa hänen käsiään kohti parvekkeen kaiteelta tipahtavia pisaroita. "Seisova vesi tuntuu sileältä ja pehmeältä. Pudotessaan se puhkeaa toisenlaiseen olomuotoon." miettii Young-Cha.  Vaimonsa innostuu kertomaan, miltä maaseudulla tuoksuu sateen jälkeen. "Voisinpa säästää sen tuoksun sydämeen", hän huokaa.

Young-Cha rakastaa puita. He kulkevat puistossa ja mies herkistyy puita halatessaan. Hän tykkää niistä, toteaa vaimo.  Käpyjä pitää koetella ja haistella. Hän riehaantuu poikamaisesti heittämään niitä ja yksi osuu jonkun sivullisen leukaan. Tämä ihmettelee syytä heittoon, ja mies vain naureskelee.

Dokumentin lopussa mies ui vedessä. Ui ja nauttii.

"Suljen silmäni, jotta näkisin kaikkein arvokkaimmat asiat.
Suljen korvani hetkeksi, että kuulisin aidoimmat äänet.
Ja odotan hiljaisuudessa sanoakseni totuudellisimmat sanat."

Kuurosokean Yuong-Chan tarina on koskettanut ihmisiä. Hän kieltäytyy alistumasta eristäytyneisyyteen ja oppii rakastamaan maailmaa omalla tavallaan.

Elokuvassa on paljon rakkautta, vähän surumielisyyttä ja roima annos huumoria. Niitä kaikkia on myös Young-Chan ja Soon-Hon avioliitossa.

Laulaisinpa aina =D

Laulullani minä suuret surut sydämeni pohjaan painan... painaisin.