Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Taivaan Isä pärisytteli rumpupalikoilla

Oli komea sade eilen. Vettä tulla niin, että Simba meinata hukkua.  Tuo kommentti on lapsuudenaikaisesta tarinasta Matti maailmalla.

Vaan paljon sitä tuli. Pienessä ajassa 45 mm.  Huh huh!

Ukkonen myös jyrähteli.  Toisessa satsissa näkyi salamoitakin, mutta onneksi eivät päälle tulleet. Lähellä kuitenkin olivat.

Mahtava jyrinä jatkui vielä pitkälle iltaan.  Vili oli ihan järkyttynyt, kun ei tiennyt, miksi jyristiin ja kuka jyrisi.  Kissankorvat ovat niin arat, että tuollainen meteli on sille kauhistus.

Aamulla Jaakko huomasi etuportaalla kotilon punnertamassa oven suuntaan. Oli varmaan se aiemmin takapihalla kadoksiin joutunut yksilö. Etanalla kun tuo vauhti on vähän hitaampi, niin ehkä se nyt saavutti oven tullakseen kysymään, mitä oikein olin suunnitellut sen pään menoksi.

Jaakko heitti sen ämpäriin. Minä hetken aikaa katselin sitä, ja totesin, että on söpö yksilö. Mutta söpöys ei nyt auttanut. Heti veden kiehuttua kaadoin (rontti) sen ämpäriin kotilon niskaan ja se ressukka kuoli kupunsa sisälle =(

Äsken tuli postilaatikkoon mainos, että huomenna on torilla kesämarkkinat. Laukkuja, lakritsaa, papereita, hattaraa, muikkuja, muurahaiskarkotetta, huonekaluja, petivaatteita, sinappia... Sinne!  Harmi, että Jaakolla on Oulun-keikka.  Ehkä pystyn yksin sinne könkäilemään =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti