KUN RIISUTAAN

Olen parin vuoden aikana huomannut, miten entiset taitoni ovat pikkuhiljaa kadonneet. Ehkä niitä ei taidoiksi voi sanoa, mutta jotain olen kuitenkin osannut tehdä. En osaa enää.

Ensin katosi kieli. Se vähäinenkin osaaminen hävisi. En muista sanoja puhuessani. Kuunnellessa sanat kyllä palautuvat suurimmaksi osaksi mieleeni. Bye bye english ja muut.

Uuden oppiminen on työn ja tuskan takana. Ei minulla koskaan ole mitään kielipäätä ollutkaan, mutta nyt se vähäinenkin on heittänyt hyvästit :(

Sitten hävisivät käsityöt. Aikoinaan tein siskontytöille tosi kauniita vaatteita, ja myös siskolle puseroita monenmoisia. Jaakollekin kerkesin muutaman puseron kutoa. Ristipistotöitä tein todella paljon, samoin kanavatöitä. Virkkasin verhoja ja liinoja. Kudoin valtavat määrät sukkia. Myyjäisissä oli aina kukkurakuormin myytävää.

Sitten huomasin, että lastenvaatteet eivät enää onnistuneet. Ja yhtenä päivänä sitten huomasin, että edes villasukka ei enää onnistu. En osaa tehdä kantapäätä! Se oli kova kokemus. Ehkä vielä hartiahuiveja ja peittoja saisin aikaiseksi. Niin toivon.

Leipomistaidon katoaminen oli kurja kokemus. Olin leipomassa piirakoita ja kakkuja tasauspäivän myyjäisiin. Kolme piirakkaa ja neljä kakkua. Kaikki epäonnistuivat! Mikään hyvä ruuanlaittaja en ole koskaan ollut, mutta leipoa olen osannut (paitsi pullaa). Nyt mikään ei onnistunut. Ilman varoitusta saimme itsellemme kahvileipää pitkäksi aikaa. 

Vielä tänä kesänä päätin kokeilla. Tarkoitus oli viedä veljen mökille toscakakku. Olin leiponut sellaisen varmaan sata kertaa, töihin, juhliin, myyntiin. Aina se oli onnistunut täydellisesti. Nyt tein koekakun juhannuksena - ja se epäonnistui. En melkein uskonut sitä.

Viime kesänä huomasin, että en osannut enää valokuvata. Minulla oli hyvä kamera. Olin ottanut onnistuneita kuvia huonommillakin. Kuvasin luontoa ja ihmisiä, joitakin tilaisuuksia, matkoilla, tapahtumissa...  Sitten en enää tavoittanut kuvissa 'sitä jotakin'. Kuvia voi räpsiä, mutta ellei niissä ole tarinaa, ne ovat vain sieluttomia kuvia.

Oli siis aika luovuttaa kamera siskontytölle, joka toivottavasti ahkerasti käyttää sitä :)

Jäähyväisiksi järjestin viime syksyn messuilla kuvanäyttelyn 'Pyhäjokisia naamoja'. Myin ja annoin pois kaikki ne kuvat. Nyt napsin enää satunnaisesti jotain iPadin kameralla.

Vuosi sitten luovuin töistäni. Minun oli pakko. En enää jaksanut nuorten lisääntyvää ylimielisyyttä. En myöskään pysytellyt enää nopeutuvan teknologian perässä.

Virkavapausvuoden aikana oli jo tapahtunut niin paljon muutoksia, että minulla on työ niiden oppimiseen kaiken sen uuden lisäksi, mitä kohtasin tulevana vuotena. Kun sitten sain tietää, mitä kaikkea seuraava vuosi, ja sitä seuraavat toisivat mukanaan, päätin että minun on aika myöntää totuus. Rehtori aina sanoi, että osaan. Mutta se 'osaaminen' oli minulla niin työn ja tuskan takana, että päivät muuttuivat liian rasittaviksi.

Palkka, se vähäinenkin, jäi saamatta, mutta ei ollut vaihtoehtoa. Aiemmin rakastin sitä työtä, teinkin sitä 'miltei ilmaiseksi', pidin työtovereistani ja oppilaista. Nyt kova maailma oli saavuttanut meidät.

Raamatusta löysin paikan, joka kuvastaa hyvinkin tilannettani. Se on siellä useaan kertaan, joten lienee tärkeä viesti:

"Sillä sille, jolla on, annetaan ja hänellä on oleva yltäkyllin.

Mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on."

Matt. 13:12, 25:29, Mark. 4:25, Luuk. 12:48, 19:26.

Tähän on siis tultu. Pelolla odotan, mitä minulta seuraavaksi viedään.

EHTOOLEHDON TUHO

Viimeisin teos Ehtoolehto-sarjaan ei ollut yhtä hykerryttävä kuin kaksi edellistä. Kirja keskittyi liiaksi älyteknologiaan ja osoitti samalla pelottavan tulevaisuuden, joka saattaa olla jo nurkan takana.

Remontin yhteydessä vanhustentaloon oli tehty mittava muutos. Kaikki oli automatisoitu. Huoneissa oli älyseinät, jotka heti aamulla ylös noustessa kertoivat, miten yö oli kulunut. Jääkaappi motkotti vanhentuneesta maidosta. Ovi aukesi läpyskällä, joka oli avain kaikkeen muuhunkin, jopa kaupassa asiointiin ja rahan nostamiseen pankkiautomaatilta. Hissi kertoi, mitä oli tapahtumassa. Ruokasalissa sai tilattua eri muotoisia ja värisiä "aterioita", jotka eivät kovin hyvin vanhuksille maistuneet. Kuntosalissa oli pelejä, jotka tosin saattoivat olla kuolettavan vaarallisia taitamattomille. Myös kokeiltavana ollut hoivarobotti osoittautui hengenvaaralliseksi toimintahäiriön sattuessa. Edes älyvaatteet eivät olleet varmoja. Suurin uhka näiden kanssa oli sähkökatko, joka teki kaikki vempeleet toimintakyvyttömiksi.

"Koko palvelutalo oli sekaisin. Asukkaat eivät tienneet, mitä kello oli, älyseinät olivat pimeinä, ruokala ei toiminut niin kuin ei hissikään, lääkkeitä ei jaettu ja jopa lämmitys oli katkaistu ja talo alkaisi pikkuhiljaa viiletä. Osa asukkaista oli lukkojen takana huoneissaan. Onnettomimmat köytettyinä vuoteisiinsa. He eivät pääse ylös ilman vipstaakeja ja androideja. Robotit eivät toimi ilman sähköä, ne ikään kuin menettävät aivonsa."

Mahdolliset vierailija joutuivat etukäteen tekemään selkoa saapumisestaan, sillä ulko-ovi ei päästänyt sisään ketään, jolla ei ollut läpyskää. Yksinäisyys siis oli useimpien Ehtoolehdon asukkaiden ikuinen seuralainen. Muutosta päivärytmiin toivat vain Herätys tänään -yhdistyksen "vapaaehtoiset" työntekijät, jotka kuitenkin olivat enemmänkin asukkaiden rahojen perään. Lahjoituksia ja testamentteja oltiin haalimassa päivittäin. Anna-Liisan kuoltua hänen ystävänsä Siiri hädissään repi ja söi testamentin, joka A-L oli pakotettu allekirjoittamaan.

"Käytävät olivat tyhjät. Laulavaa lääkevaunua lukuun ottamatta missään ei näkynyt elonpilkahdusta. Vai onko robotti elonmerkki, Siiri naurahti ääneen. Hän oli alkanut yhä enemmän puhua itsekseen eikä huolestunut siitä lainkaan. Kyllä aina jossain oli joku älyruutu tai pulska rotta, joka kuuli hänen ajatuksensa."

Rotista tulikin mieleen tapa avittaa teknologian häviämistä, ellei muu auta. Rotathan tunnetusti nakertavat johtoja. Varsinkin, jos niiden päälle on aseteltu herkullisia jauhomatoja...

"Tämä hoivateknologiapelleily saa nyt riittää. Kuinka monta ruumista pitää vielä tulla ennen kuin te uskotte, että siivousrobotit ja ruoka-automaatit eivät voi hoitaa vanhuksia!" pauhasi Siiri Herätys tänään -yhdistyksen johtajalle, jonka hän viimein löysi ja, joka osoittautuikin tutuksi mieheksi. Parannusta ei tullut ennen kuin päähenkilöt päättivät ryhtyä toimeen.

Suunnitteluja ja valmisteluja tehtyään varsinaisen toimeenpanon suorittivat Siiri ja Irma. Rottien herkkupöydän katettuaan he istuivat aulaan odottamaan, mitä tapahtuu. Kolme apuriaan he olivat laittaneet ilmoittamaan muille asukkaille, ettei tarvitse hätääntyä, vaikka laitteet lakkaavatkin toimimasta.  Ja vähitellen, yksi toisensa perään ne lakkasivat.

Kesti jonkin aikaa ennen kuin pihaan ilmaantuivat ambulanssit, paloautot ja poliisit. Yksi palomiehistä oli Siirin ja Irman hyvä tuttu, jolle he tunnustivat tekonsa. Tilanne selvisi aikanaan. Siiri ja Irma vietiin poliisiautossa tutkintavankeuteen. Naiset olivat vielä innoissaan tulevaisuutensa suhteen. Onhan heillä jäljellä se kaikkein jännittävin asia elämässä: döden, döden, döden!

KAMELI NEULANSILMÄSSÄ

eli onko Jumalalla huumorintajua.

Tämä kysymys nousi mieleeni, kun lauantain aiheena kirjassa Aamiainen Jumalan kanssa oli Pyhä nauru. Jutussa annettiin ymmärtää, että kyllä Raamatussakin löytyy huumoria, vaikka se Jumalan Sana onkin. Esimerkkinä tarina kamelista, jonka on helpompi päästä neulansilmän läpi kuin rikkaan Jumalan valtakuntaan. Toinen esimerkki oli kertomus herra ja rouva korpista eli linnuista, joista Jumala pitää huolen.

"Minkähän Raamatun käännöksen mukaan noi paikat on? Meillä ei ole herra ja rouva korppia, eikä kamelikaan puserru neulansilmän läpi. En ymmärrä noissa kohdissa olevaa huumoria, munsta ne on tosi vakavasti otettavia kohtia molemmat :O"

Tuollaisen palautteen sain. Itse näen silmissäni, miten kameli kurkistaa toisella silmällään nähdäkseen neulansilmän läpi, haistelee kuonollaan ja sitten yrittää kavionsa työntää sinne :D. Hauska mielikuva, eikä yhtään syntinen tai rienaava. Ja onhan linnuilla perheet. On isälintu, äitilintu ja poikaset. Jos korppipariskuntaa sanoo herra ja rouva korpiksi, liekö sekään syntiä?

Kyselin asiaa myös uskovalta ystävältäni ja papilta. Tällaiset vastaukset sain:

"No, kyllä sä tiedät, että on. Raamatussa monessa kohtaa."
Varsinaisen kommenttia tukevan tarinan hän pyysi myöhemmin poistamaan. Ilmeisesti huumorintaju ei riittänytkään sinne asti...

"En ole aamiaistekstiä lukenut, mutta kyllä Jeesus käytti vertauksissaan, kuten tuossa neulajutussa, liioittelua ja muitakin huumorin keinoja. Mikään inhimillinen ei ollut Jeesukselle vierasta ja iloitsemaanhan meitä käsketäänkin.
Mitä tulee Jumalan huumorintajuisuuteen, niin ajattelen, että ehkä tällaisten inhimillisten tunteiden sijoittaminen Jumalalle jää aina vähän ontumaan, varsinkin huumorin osalta, kun se on pitkälti makuasia. Ehkä sanoisin vaan, että huumori ei ole Jumalalle vierasta."

Lopuksi laitan kommentin, joka kertoo asiasta paljon: "Eikö meidät ole Jumalan kuvaksi luotu ja Hän on meihin huumorintajun luonut. Toisille tietysti enemmän kuin toisille."
Niinpä.

MIELIPAHAA

Kullanmuru lähti katsomaan metsäkonenäytöstä.  "Nuoren metsän hoito kokopuupaalainmenetelmällä"  Jepulis. Mielenkiintoista varmaan =)

Esitys on meiltä muutaman kilometrin päässä ja kestää muutaman tunnin. Tarjolla on kahvia ja makkaraa. Miehiä metsässä, nautiskelevat varmaan nyt kun aurinkokin pilkistää pilvien raosta.

Jaakon veljen oli tarkoitus mennä mukaan. Olivat sopineet, että tulee meille ja jatkavat Jaakon autolla eteenpäin. Maassa kun on vähän lunta ja Jaakolla vielä talvirenkaat.  No, puoli tuntia ennen aiottua lähtöä veli soitti, että hänelle oli tullut naapurin mies kylään ja hän myöhästyy vähän. Kun hän oli myöhästynyt jo enemmän, Jaakko soitteli perään. Veli sanoi, että hänellä vielä menee, kun on niin jutut kesken. Jaakko sitten sanoi, että hän lähtee jo yksin. Ja lähti. Ressukka.

Minua on aina häirinnyt tuo, kun meidän kanssamme jotain sovitaan, niin olemme silti toissijaisia tai peräti kolmannella tilalla tapahtumien suhteen. Miksei veli voinut muka sanoa sille naapurin ukolle, että hänen pitää silloin ja silloin lähteä, kun on velipojan kanssa sovittu meno. Ei, kun jotain  muuta tulee, niin mitäpä niistä meidän kanssa sovituista. Tuolla naapurin ukolla tuskin oli mitään niin tärkeää, että sitä ei olisi voinut siirtää toiseen kertaan ja pitää aiemmin sovitusta kiinni.

Sama se on minun kanssani ollut aina. Jos vaan jotain muuta tulee, niin minun kanssani sovittu peruutetaan. Vaikka sille uudelle kysyjälle voisi sanoa, että muuta on jo sovittu, sori.
Kaikkein pahinta on se, kun joku kysyttäessä sanoo: "...jos ei mulle tule jotain muuta." Sitä ollaan niin kuin hätävara. Voin tulla, ellei yhtään mitään muuta ilmaannu. Mitä tahansa. Jotain. Ettei vaan tarvitsisi tätä lupausta pitää ja voisi muuta tehdä. Ikään kuin meidän menolla ei olisi mitään arvoa/merkitystä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin :(

VAUVOJA

Porukka on taas lisääntynyt kahdella.

Kaksi viikkoa sitten serkun tyttärelle syntyi toinen lapsi. Tällä kertaa poika. Äiti ja lapsi voivat hyvin. Isä, mummo, isomummi ja muut läheiset ovat myös voimissaan.

Viikko sitten Jaakon veljen pojalle syntyi toinen tytär. Ekan päivän jälkeen ilmaantui ongelmia ja vauva-parka joutui muutamaksi päiväksi teholle. Mutta kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja vauva pääsi eilen jo kotiin.

Kivoja tällaiset perhetapahtumat, vaikka ne kauempaa menevätkin <3
Onnea heille kaikille!

NUORTA RAKKAUTTA

Lauantaina vietimme kaunista aurinkoista iltapäivää ja pehmeästi pimenevää iltaa Alavieskan Linnakalliolla juhlimassa Jaakon veljentyttären Paulan ja hänen sulhasensa Petrin häitä.

Pahkakirkossa, sievässä pikkukirkossa, oli vihkiminen. Pikkuisen vilpoinen paikka vielä maaliskuussa, mutta tilaisuus oli sopivan lyhyt. Sulhanen hurrutteli tuoreen vaimonsa potkukelkalla kirkolta juhlapaikalle. Koko maasto oli jäätikköä, joten kelkka kulki hyvin. Juhlaväki "luisteli" perässä.

Juhlasali oli kauniisti koristeltu, samaa luontoteemaa kuin kutsussakin. Kaikki 88 juhlijaa mahtuivat hyvin sisään, tilaakin jäi soittokunnale ja tanssahtelulle. Ruoka oli herkullista, juomia riittävästi ja kakku kaunis. Sanavalta taitaa säilyä yhteisesti, kummallakin :). 

Sukkanauhan ja kukkakimpun ehtivät napata vieraat henkilöt, joten ei ole tässä suvussa häitä lähiaikoina tiedossa. Vaikka noita ehdokkaita kyllä riittää. Häävalssin lauloi sulhasen isä, komean karheasti, kyyneleet kimmelsivät kuulijoiden silmissä kuten kauniiden puheidenkin aikana.

Morsian oli todella upea. Ihana puku ja kaunis pääkoriste. Myös sulhasella oli upea asu, eikä hänkään toki rumalta näyttänyt ;)  Niin on ihanaa tuo nuori rakkaus <3 <3

HIIHTOLOMAVIIKKO

Pohjois-Pohjanmaalla lomaillaan. Ainakin koulut ovat suljettuina ja oppilaat tiessään. Ne todella ovat aina lomilla ties missä. Yhtään ainoaa lukiolaista, yläasteelaista, ala-asteelaista tai edes päiväkotilasta en ole tällä viikolla nähnyt. Ja nyt on jo torstai. Olen muutaman kerran aiemminkin ihmetellyt, mihin ne aina lomilla katoavat :0

Mulle tämä viikko ei enää erikoisrmpaa merkitse, kun olen lomalla koko ajan. Nyt on tosin ollut niin synkkiä ilmojakin, päivän justiin erottaa yöstä. Yhtenä päivänä sateli lunta, mutta muuten on ollut harmaata. 

Pari tuntia sitten, iltapäivällä, kurkisti aurinko pilven takaa. Vartissa taisi mennä takaisin piiloonsa. Lämpötila on keikkunut siinä nollan kieppeillä. Pari astetta lämpöä tai pakkasta. Uhkaavasti alkaa näyttää kevään lähestymiseltä, ellei lykkää takatalvea. Toivottavasti pääsiäisenä on kaunista. Silloin juhlitaan myös Jaakon synttäreitä <3

Olen retkahtanut katsomaan vanhoja Emmerdaleja. Ostin ne alkupään levyt, eli ensimmäisestä Suomessa 90-luvulla esitetystä jaksosta lähtien. Tosin Englannissa sitä oli esitetty jo parikymmentä vuotta aiemmin, mutta niitä ei taida mistään saada.  
Hauska katsoa, miten erilainen sarja on nykyiseen verrattuja. Juonittelu, kuolemat, murhat ja muu rikollisuus on kuin tuhka tuulessa. Ihan kilttejä ovat, mutta silti jänniä ihmiskohtaloita. Kiva katsoa sitäkin, miten nyt tutut ihmiset ilmestyvät sarjaan. Alussa on vain viisi tuttua henkilöä, joista jo neljä on poistunut tämän päivän sarjasta.
Koukkuun niihin jää. Olen nyt katsonut jaksot 1-81, kolmisenkymmentä on vielä jäljellä. Sitten pitää odottaa lokakuuhun seuraavan satsin ilmestymistä.
Hyi kauhea, mitä kaikkea siinä sarjassa lähitulevaisuudessa tapahtuu (juonipaljastusten mukaan). Saattaa jäädä ne katsomatta :(

Mutta kohta tulee kevät. Valo ainakin lisääntyy. Odotan niin sitä, että pääsen pihakeinuun :D