Sivut

torstai 25. heinäkuuta 2013

Yksin ja yhdessä

Cathy Kellyn Yksin ja yhdessä on novellikokoelma, joka sisältää 19 hurmaavaa ja koskettavaa tarinaa elämästä, rakkaudesta, arjen pienistä ja suuristakin yllätyksistä.

Jokainen tarina on omansa, eri ihmisineen, eri tapahtumineen - mutta yhteistä niissä kaikissa on se, että loppu on onnellinen.

Vanhapiikasisarusten kauan sitten kuollut äiti pitää tyttäriään vieläkin rautaisessa otteessaan: kaikki tehdään edelleen niin kuin äiti olisi halunnut.  Kunnes tyttäret uskaltavat repäistä ja vielä iäkkäinä lähtevät ulkomaanmatkalle tuttavansa seurassa.

Keski-ikäinen nainen flirttailee sähköpostin välityksellä saman firman eri konttorissa olevan uuden työntekijän kanssa. Tämä esittäytyy nuorukaiseksi ja luulee naista oman ikäisekseen. Myöhemmin käy ilmi, että molemmat ovat jo nelissäkymmenissä. Mutta tuo hetken kestänyt flirtti ehti muuttaa naisen elämän ja saada ilon takaisin jokaiseen päivään.

Masennuksesta kärsivä nainen joutuu yllättäen järjestämään joulunvieton miehensä suvulle ja kohtaamaan pelottavat ihmiset ja tapahtumat, jotka sitten kääntyvätkin toisiksi. "Hän työnsi keittiön oven auki ja kuunteli hetken iloisia ääniä, jotka syntyivät, kun hänen perheensä availi paukkukaramelleja ja luki niistä löytyneitä hassuja vitsejä. Heidän perhejoulustaan oli tulossa aivan ihana."

Tarinat sisältävät monia oivallisia opetuksia. Yksi niistä on tämä: "Nainen on kuin teepussi - koskaan ei voi tietää kuinka vahva hän on ennen kuin hänet pannaan kuumaan veteen."

Tämä kirja oli todellakin positiivinen lukukokemus. On aivan ihanaa lukea joskus vain sellaisia tarinoita, jotka erilaisista ihmisistä ja olosuhteista riippumatta päättyvät hyvin.


"Peggy kuljeskeli huoneessa, täytti laseja ja katseli tyytyväisenä vieraitaan. Häneltä oli kestänyt kauan ennen kuin hän oli päässyt tähän pisteeseen, mutta hänestä tuntui, ettei todellakaan ollut parempaa tapaa viettää juhlapyhiä kuin se, että antoi hitusen iloa toisten ihmisten elämään."  Tämä kirja tekee myös sen.  Suosittelen lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti