Elämys nimeltä Cats

Autonromuja, roskatynnyreitä, laatikoita, takapihan tunnelmaa.  Toisaalla ruudun täydeltä keltaisia, kiiluvia kissansilmiä.  Äkkiä jostain hypähtää esiin notkea kissa, sitten toinen, sitten… kissoja kaikkialla!  Ne venyttelevät, kiipeilevät, hyppivät, leikittelevät.  ”Juokse seiniä ylös! Kiiku oksilla puun!  Silkkis-kissa valtias on yön!”  Kuuluu pehmeää laulua.  Hrrr hrrrr!  Laulu voimistuu, kissojen liikkeet nopeutuvat.  Notkeita eläimiä vilahtaa tiheästi näyttämön poikki.  Laulu kasvaa, se kohoaa täyttämään tilan.  Silkkis-kissat ovat ainakin tämän näyttämön valtiaita!

Cats-musikaali perustuu Nobel-kirjailija T.S. Eliotin teokseen Old Possum’s Book of Practical Cats ja sen 14 runoon.  Musikaalin on säveltänyt Andrew Lloyd Webber.  Sen kanta-esitys oli Lontoossa 1981 ja sen jälkeen sitä on esitetty eri puolilla maailmaa.  Kävimme katsomassa Cats-musikaalin Lontoon West-Endissä sijaitsevassa Adelphi Theatre’ssa vuoden 2000 toukokuussa.  Teatterin seinällä olevassa valomainoksessa lukee: ”Cats now and for ever”, Cats nyt ja aina.  Siltä tosiaankin näyttää.  Sitä ei suotta sanota maailman suosituimmaksi musikaaliksi.  Katsoimme myös Suomen televisiossa esitetyn, tyylikkäästi toteutetun TV-taltioinnin musikaalin näyttämö-versiosta.

Heti teatterin saliin astuessamme tunsimme tulleemme toiseen maailmaan.  Istuimme kolmannella penkkirivillä, joka osoittautui mitä mainioimmaksi paikaksi seurata näiden kissojen elämää.  Näyttämö oli todella saatu näyttämään roskaiselta kujalta autonromuineen kaikkineen.  Esirippua ei ollut, vaan valaistusta käytettiin tuomaan esiin eri kohtauksia.  Catsin visuaalisuus oli muutenkin huippuluokkaa.  Näyttelijät olivat oma lukunsa.  He hallitsevat tanssin ja laulun täydellisesti, ja oman lisänsä siihen toivat huippuluokkaa oleva puvustus ja maskeeraus.  Sitä liikunnallista osaamista, valojen loistoa ja musiikin kauneutta emme varmaan koskaan unohda.

Musikaalin ydinajatus on vuotuinen tilaisuus, jossa Silkkis-kissojen joukosta valitaan yksi, jolle annetaan mahdollisuus syntyä uudestaan uuteen ja onnelliseen elämään.  Näytelmän läpi vietävänä teemana pohditaan, kuka tuo onnellinen on tänä vuonna.  Esitys on rakennettu upeasti.  Vaikka yksi kissa hallitsee pääosaa näyttämöstä, silti kulisseissa tapahtuu koko ajan.  Teatterissa tämän oheistoiminnan näki paremmin, kun kamera ei valinnut katseen kohdetta.  Kissoja oli paljon, mutta jotkut heistä esiteltiin erikseen yleisölle.  Ilman esittelyä jäivät mm. heti alusta asti huomiota kiinnittäneet ”kaksoset”, jotka liikkuivatkin samalla lailla ja yhtä aikaa.  Se oli hauska, pieni lisäväri esitykseen.

Nimettömiksi eivät sen sijaan jääneet suuret persoonallisuudet, kuten pullerokissa Pluntta, uljas kolli TamTam Tankki, musta herkkusuu Tom Pulskanen, ydinajatuksen henkilöitymä Grisabella eikä suuri johtaja Mooses V.   Auton takakontista vedetään esiin Pluntta, laiska pullerokissa, joka nukkuu päivät pitkät.  Mutta: ”kun päivän touhut ohi on, Pluntta ei ole toimeton”. Ja kas, pulleron turkki lentää sivuun ja sieltä kuoriutuu terhakka kissaneito, joka steppailee itsensä yleisön sydämiin.   Mutta sitten – tatam, tatam – esiin loikka TamTam, kissaleijona kaulakarvoineen.  Se pöyhistelee karvoillaan ja kutittelee kissimirrejä leuan alta, ja kun se heiluttaa lantiotaan, tyttökissat naukuvat kuorossa.  Tom Pulskanen taas on kissojen aatelia ja oikea herkkusuu.  Lihomistaan hän puolustelee sillä, että pitää vain kiinni linjoistaan.  Kukapa voisi jättää syömättä simpukat ja muut herkut, joita herrasmiesklubeilla on tarjolla? 

Arasti varjoista esiin astelee iäkäs kissaneiti.  Sillä on turkin helmat palkeenkielillä ja saven tahrimat.  Muut kissat vieroksuvat sitä: ”Kuka olisi ikinä uskonut, että Grisabella oli ennen ’The Glamour Cat’?  Nyt se kerjäsi pubien ovilla ja asusteli ei-kenenkään maalla.  Miksi se on vielä elossa?”  Palkeenkielet ja savitahrat eivät voineet kuitenkaan peittää sitä, että sisältä se oli vielä kaunis, mitä kai kuvasti se paljetein koristeltu juhlamekko, joka vilahteli takkuturkin alta.  Mutta muut kissat eivät sitä huomanneet. 

Musikaalin ikimuistettavin laulu, eikä vähiten riipaisevan kauniin melodiansa takia, on jo klassikoksi muodostunut Memories.  ”Yksin kuun alla muistan, olin kaunis mä niin.  Muistan kuinka silloin olin onnellinen.  Tahdon muiston säilyvän.”  Grisabellan laulaessa, muut kissat hiljentyvät kuuntelemaan.  Suuri johtaja Mooses V on kunnioitettu vanhus, koska hän valitsee tuon yhden onnellisen uuteen elämään.  Mooses laulaa kuin vastaukseksi Grisabellalle: ”Menneet kokemukset eivät ole vain yhden elämän kokemuksia, vaan sukupolven.  Nosta katseesi kuuhun.  Anna muistojen johtaa, löydä itsesi luo.  Silloin oivallat onnen aidon olemuksen.  Alat elää uudelleen.”

Esiin talutetaan muitakin ehdokkaita Mooseksen katsastettaviksi.  Välillä jytisee ja salamoi.  Pahamaineinen kissa MacAave joukkoineen kaappaa Mooseksen, mutta nokkelat kissat saavat pelastettua hänet Taikurikissan avulla.  Jälleen uusia kissapersoonallisuuksia.  Taikuri-kissan lisäksi esittäytyvät myös teatterikissa ja vaunukissa.  Lisää tanssia ja laulua.  Ja taas tanssia.  Teatterissa kissat käyvät välillä yleisön joukossa.  Kun näkee hikipisarat kissan otsalla, miettii, miten ne jaksavatkaan tanssia ja laulaa yhteen menoon niin kauan.  Katsoessaan läheltä silmiin tuota kiihkeästi liikkuvaa, karvaista olentoa tuntee esityksen eri lailla omakseen.

”Lailla kukkain nyt katson uutta aamua päin, kohti päivää nousevaa.”  Taas soi Memories.  Ja kuin taikaiskusta sen myötä esiin astuu Grisabella.  Hän kaatuu maahan, ja muut kissat näkevät, miten häneen osuu ylhäältä valo.  ”Kosketa minua niin tiedät, mitä onnellisuus on.”  Grisabella laulaa ja nousee ylös.  Muut kissat ovat valon myötä ymmärtäneet, että Grisabella on se, jonka Mooses on valinnut.  He hivuttautuvat lähemmäs ja hipaisevat tätä tassullaan.  Mooses johdattaa Grisabellan ylös valoon vieville portaille.  Muut kissat eivät esitä vastalauseita; he tietävät, että valinta on aina oikea.  Mooses laskeutuu alas portailta ja esitys päättyy lauluun siitä, miten ihmisten pitäisi kohdella kissaa: tutustua kunnioittaen, vaihdella herkkuja ja sitten vihdoin voi kutsua tätä nimeltä.

Mikä on tarinan opetus?  Kauneus katoaa, piiloutuu takkuisen turkin alle, mutta sisin jää.  Itselleni jäivät eniten mieleen laulut ja tanssit.  Televisiossa kamera vangitsi tapahtumat, kirjaimellisesti.  Ohjaaja valitsi sen, minkä katsoja näkee.  Ja paljon jäi ruudun ulkopuolelle.  Onneksi olin jo aiemmin saanut elää nämä hetket teatterissa.  Autonromun vieressä, roskatynnyrien takana istuessaan tunsi olevansa osa näytelmää.  Musiikki ympäröi ja tanssi vei mukanaan.  Vaikka itse istuikin tiiviisti penkissä, eli hetken kissojen elämää.  Memories – muistot jäivät.