Mestarin kosketus

Se oli naarmuja täynnä ja tuskinpa vaan
siihen aikaansa tuhlata ties,
silti hymyillen vanhan viulun toi
esiin huutokaupan mies.
'Kuinka paljon tarjotaan, ystävät,
kuka huudon aloittaa?
Viisi markkaa tarjotaan?
Kuusi markkaa! Seitsemän saa.'

Yksi, kaksi, vasara kohta jo lyö!
Myyty on! Myyty on jo kai? Ei!
Tuli perältä harmaatukkainen mies,
joka viulun poskelle vei.
Pyyhki pölystä vanhan viulun hän
ja viritti kielet sen
ja soitti sävelen puhtaimman,
kuin ois laulua enkelien.

Sävel taukosi vihdoin ja kauppias
sanoi äänin niin hiljaisin:
'Mitä tarjotaan vanhasta viulusta?'
Ja hän nosti sen joustakin.
'Kuusituhatta! Seitsemän! Kahdeksan!
Kuka yhdeksän tarjoaa?'
Kymmenen tuhatta vanhasta viulusta
huutokauppias lopulta saa.

Kansa hurrasi, muutamat itkivät,
joku kyseli viimeinkin;
'Mikä muutti sen arvon?'
Vastattiin: 'Käden kosketus mestarin!'

On epävireessä monikin mies,
monta syntien naarmuttamaa.
Ja elämän huutokaupassa
hänet halvalla huutaa saa.
Hernerokalla vain, viinilasilla myös
peli pelataan ihmisen.
Hänet myyty on, myyty on...
kauppias vielä epäröi hetkisen.

Nyt Mestari saapuu ja miettivät
pian typerät huutajatkin,
miten muuttaa voi ihmisen kokonaan
käden kosketus Mestarin!

Tämä runo löytyi vanhan Raamattuni välistä.  Tekijää en tiedä.

Haittaako, jos otan pienet torkut sohvallanne?

"Luin erään kirjan 60-luvulla. En muista kirjailijaa enkä kirjan nimeä. Mutta kirja oli vihreä ja se sai minut nauramaan. Tiedättekö, mistä kirjasta puhun?"

Tämä mielenkiintoinen ongelma löytyy Jen Campbellin teoksesta Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa.

Kirja muistuttaa - eikä niin kovin etäisesti - niitä kirjoja, joissa naureskellaan lääkärien saneluvirheille.  Kaikkea hassua sitä ihminen suustaan päästää. Ja vielä niinkin selkeässä paikassa kuin kirjakaupassa. Kysellään iPadin akkuja, kylpyammeiden tulppia ja vaikka mitä kirjakauppaan kuulumatonta tavaraa.

Aivan oma asiansa ovat ne kirjaan kootut hassut kyselyt ja toteamukset, joita asiakkaat esittävät. Jotkut eivät tunnut lainkaan ajattelevan. Jotkut taas ajattelevat liiankin paljon ja päästävät sitten suustaan tämän ajattelun hassun tuloksen.

"Asiakas: Löytyykö teiltä kirjaa Bridget Jones: Elämä jatkuu? En näe sitä hyllyssä.
Kauppias: Valitettavasti meillä ei ole sitä, mutta voin tilata sen teille. Sen pitäisi olla täällä 48 tunnin sisällä. Voimme jopa lähettää sen kotiinne postitse, jos haluatte.
Asiakas: En luota postiin. Voisitteko faksata sen minulle?"

"Asiakas: Olen käynyt läpi teidän koko maantiedeosastonne - en löytänyt yhtään kirjaa Atlantiksesta.
Kauppias: Ne jotenkin aina onnistuvat häviämään jonnekin." =D

Kirjakauppaa koskevat myös tietyt käyttäytymisnormit. Vai mitä sanotte näistä.
"Asiakkaan puhelin soi. Toinen asiakas: Voisitteko panna sen pois päältä? Kai tiedätte, mitä laki sanoo puhelimien käytöstä kirjakaupoissa?"

Mutta onneksi kirjakaupassa voi tapahtua vaikka miten onnellisia juttuja.
"Asiakas: Jos kuvitellaan, että... tapaisin elämäni rakkauden tässä kirjakaupassa, niin mitä luulette, millä osastolla hän seisoisi?"  Kukapa tietää, ehkä juuri sillä osastolla missä on erään asiakkaan kaipaamaa rikoskirjallisuutta, jossa esiintyisi ylinopeussakkoja. Elämä on ihmeellistä!

Kirja on hauskaa luettavaa.  Sen käy äkkiä läpi.  Samalla voi naureskella hassuille asiakkaille. Tai voi eläytyä kirjakaupan maailmaan, antikvaariseen tai ihan uutuuttaan kiiltelevään. Mitäpä siitä, jos joku lapsi repii uudesta kirjasta puolikkaan nallen päästä ja äiti työntää kirjan takaisin hyllyyn. Sattuuhan niitä, pieniä juttuja. Ja saahan toki kylpyammeeseen pudonneen kirjan palautaa rahat takaisin -periaatteella. Voihan kirjakauppaan tulla töihin, vaikka ei yhtään kiinnosta, ei lue, tai haluaa vain naapurin viinakaupasta alennusta.

Tätä kirjaa lukiessa saa nauraa =D

Elämää muistisairaan kanssa

Sain kahlattua läpi Hanna Jensenin kirjan 940 päivää isäni muistina.

Teos näyttää rehellisesti ja kaunistelematta, miten tyttären elämä muuttuu, kun isän muisti sairastuu. Mutta kaikki muutokset eivät ole huonoja. Hanna Jensen osoittaa, että muistisairaudesta voi seurata myös hyvää.

Lähdin mielenkiinnolla lukemaan kirjaa erään lehtijutun perusteella. Omassa lähipiirissäni ei Alzheimeria paljoa ole, enon vaimo aikoinaan sairastui ja kuoli siihen.  Tämä silti kiinnostaa.

Kirjan tarina alkaa siitä, kun tytär huomaa isälleen tulleen outoja tapoja. Tuli puheen puuroutumista, tasapainon heikkenemistä, kiinnostuksen puutetta. Lääkäri ei alussa aina osaa yhdistää oireita juuri muistisairauteen. Todetaan vain esimerkiksi "outoa vapinaa", määrätään pillereitä ja lähetetään kotiin ilman lisätutkimuksia.

Mies saatiin myöhemmin tutkimuksiin, joissa todettiin Alzheimer ja keskivaikea dementia. Tähän saatu lääkitys auttoikin jonkin aikaa, jolloin hän vaikutti paremmalta eikä lisätoimia tarvinnut vielä tehdä.  Myöhemmin tulee selväksi, että hän ei enää kotonaan yksin pärjää. Aletaan etsiä muuta ratkaisua.  "Ilmoitin, että uskoimme isän pärjäävän paremmin kuin he arvioivat. Olimme päättäneet päättää itse. Pudotimme omin päin keskivaikean dementian diagnoosin lieväksi dementiaksi. Emme laittaisi häntä ryhmäkotiin ollenkaan."   "Jos isällä ei olisi ollut säästöjä, hänellä ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa vuodeosastolla ryhmäkotipaikkaa."

Miksi terveyskeskukset ja sairaalat on ylipäätään suunniteltu vain makaamiseen?  Siinäpä kysymys. Kun ajattelee, että iäkkäältä ihmiseltä viikon vuodelepo vie jalkojen lihasvoimasta jo neljänneksen, tätä vauhtia liikuntakyky olisi piankin menetetty. Ja mitä turha makaaminen tekisikään elämänhalulle?

"Kuoren alta oli alkanut paljastua mies, jollainen hän oli ollut ennen kuin maailma ja hänen vanhempansa olivat ehtineet vaikuttaa häneen. Hän tuntui niin usein pojalta, koska häneltä puuttuivat aikuiselle rakentuneet eleet, opitut käyttäytymisnormit ja kulissit. Hän oli vapaa, suorasukainen ja aito."

Sairaus oli tehnyt tästä miehestä mukavamman ihmisen. Tätä tilannetta olen joskus miettinyt. Yleensä sanotaan muistisairaudesta aiheutuvan luonteenmuutoksen tekevän vihaiseksi ja ärtyisäksi. Mutta tämä mies tuli mukavaksi. Kuten myös enoni vaimo, joka terveenä oli varsinainen pirttihirmu, mutta sairastuttuaan kiltti ja ystävällinen.  Mietin vain tarkoittaako tämä sitä, että luonne aivan kuin kääntyy päälaelleen. Siinä tapauksessa minusta tulisi kiltti =)

Hyväntuulisuus ulottui myös ateriahetkiin. Vaikka käynti dementiakodin ruokalassa olikin 75-vuotiaalle nuorukaiselle koettelemus, asiat olivat muuten kääntyneet päälaelleen. Perhe suojeli riidoilta ja meteliltä miestä, joka suurimman osan ajasta vain hymyili ja halusi kaikille hyvää.

Myös Suomessa pyritään noudattamaan validaatiota, jossa muistisairaan tunteet otetaan huomioon. Dementoituva tarvitsee ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Häntä ei saa nolata, vaikka hän toimii kuin lapsi. Lopussa jäljellä ovat turvan, rakkauden ja itseilmaisun tarpeet.  Muistisairaan ihmisen oikeuksiin kuuluu, että häntä kohdellaan aikuisena ja katsotaan puhuttaessa silmiin.

Ajan kuluessa tilanne alkoi huonontua. Mies karkaili, makasi lattialla vaatteet päällä housuihinsa virtsanneena, ei käynyt suihkussa viikkokausiin, tilanteiden hallinta katosi. Ennen niin siisti mies ei enää välittänyt.  Vitsejä silti riitti vielä tässäkin vaiheessa. Ehkä sekin oli jonkinlainen selviytymiskeino.

Vajaan kolmen vuoden kuluuttua sairauden toteamisesta, miehen kunto romahtaa. Hänet viedään sairaalaan, josta pakkokotiutetaan. Kun hoitajat kantavat miehen huoneeseensa ja laittavat tuoliin istumaan, tämän yläruumis notkahti sivulle. "Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Jokainen huoneessa olija tiesi, että sellainen istuma-asento ei tiennyt hyvää. Pudistelin päätäni. Tämä ei ollut totta. Todistin irvokasta tapahtumaa."

Mies vietiin seuraavana päivänä takaisin sairaalaan, jonne hän sitten jäikin. Mies hengitti vaivalloisesti haukkoen, koska keuhkot täyttyivät limalla eivätkä aivot saaneet tarpeeksi happea.  Mukaan tulivat epileptiset kohtaukset, hän ei enää syönyt eikä juonut, elimistö alkoi romahtaa. Tytär ei enää odottanut ihmeparantumista, vaan saattoi jo hyväksyä tosiasiat. Hän ymmärsi, että hänen isänsä oli kuolemassa.

"Katsoin sängyssä liikkumattomana makaavaa isää. Kiitin häntä hiljaa mielessäni. Kiitin häntä kaikista niistä teoista, jotka hän oli tehnyt hyvää tarkoittaen. Annoin anteeksi ne asiat, joita en ollut hyväksynyt. Samalla annoin anteeksi myös itselleni. Isä jatkaisi elämäänsä minussa ja veljessäni. Hänen ei tarvitsisi elää satavuotiaaksi. Tämä riitti."

Mielenkiintoinen kirja. Jos perheessä tai lähiympäristössä on muistisairautta poteva henkilö, tästä on kyllä apua asian käsittelyssä, omassa jaksamisessa ja ennen kaikkea tuon henkilön kohtaamisessa.

Kirjaan on myös siroteltu tietosivuja niitä tarvitseville: jos epäilet läheiselläsi muistihäiriötä, omaisten oikeudet, testit, mistä asuinpaikka muistihäiriöiselle, helpota arkea, vinkkejä harrastuksiin, hoitotestamentti, jumppaohjeet, tunteva-validaatio, riskitesti omaisille ja niin edelleen.  Näistä ehkä mielenkiintoisin oli kierros muistisairaan aivoissa, joka löytyy tästä linkistä www.muistiliitto.fi/fin/muisti_ja_muistisairaudet/aivokierros/

Virtasen historiaa

Toukokuussa lueskelin Roope Lipastin kirjaa Virtasen historiaa.

Lainatessani sen, luulin kirjan käsittelevän nimien, tässä tapauksessa lähinnä Virtasten, historiaa. Mutta kyseessä onkin historiankirja, jossa on hauskasti kaikkien asioiden tekijäksi laitettu Virtanen. Vuosisadat vaihtuvat, mutta Virtanen pysyy.

Kirjan alussa mainitaan alkueläin, jonka nimi jo sopivasti oli Virtanen. Sitten hypätään eteenpäin esihistorialliseen aikaan, jolloin ihmisiä ja eläimiä kuoli kovan talven vuoksi. "Ainoastaan Virtasen luolassa riitti syötävää."

Tämän jälkeen hypättiinkin jo melko ripeästi 1300-luvun Turkuun ja siitä eteenpäin aina toisen maailmansodan päättymiseen ja sotakorvauksiin asti. Kovin ponteva tämä Virtanen oli saadessaan niin paljon aikaiseksi. Mitähän lie Lipasti ajatellut päättäessään kirjan siihen, kun Virtanen menee naimisiin. Siihen loppuivat myös suuret teot ja historian kirjoittaminen. Älkää siis menkö naimisiin, jos haluatte saada jotain suurta aikaiseksi - vai?

"Koska Suomi oli sotinut itsensä ihan näännyksiin ja oli mutenkin köyhä ja kaikin puolin mitätön maa, vahvempi naapurimme päätti auttaa meitä mäessä. Neuvostoliitto määräsi Suomelle niin suuret sotakorvaukset, että sellaisten maksamiseen vaadittiin moderni, teollisuudeltaan vahva ja inhimilliseltä pääomaltaan terävä kansakunta.
Se oli kovin ystävällisesti ajateltu ja saikin aikaiseksi melkoista vipinää rajan tällä puolella.
Tästä kaikesta seurasi se, että Suomessa metsä- ja metalliteollisuus nousivat sellaiseen iskuun, ettei niille pärjännyt maailmassa enää kukaan.
Samaan aikaan he itse olivat hukkua byrokratiaan, eikä koko maassa juuri kukaan tehnyt mitään tuottavaa. Se taas vaurioitti pysyvästi Neuvostoliiton taloutta ja elinkeinorakennetta.
Hyvyydestä saa maksaa, niin se on."

Siinä se on. Vaikea asia hupaisasti kerrottuna. Mutta totta on, että Suomi joutui nopeaa tahtia sodan jälkeen nousemaan jaloilleen, perustamaan tehtaita ja valmistamaa uutta. Vaikka suomalaiset itse elivät puutteessa vielä pitkään, niin pohja tulevalle oli luotu. Suomi ja suomalaiset pärjäävät.

Näillä opeilla me selviämme tästäkin ajasta.

Luottamus

Rukous

Oi Jumala, siipeni murtuneet
ota käsiisi ihmeellisiin!
Olen lentänyt liian kauas,
olen lentänyt eksyksiin.

Olen lentänyt siivin voitollisin
läpi ilmojen häikäiseväin.
Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
joka ainoan taivaan näin.

Nyt rajalla viimeisen taivaan
ja rajalla kuoleman maan
minä vapisen enää hiljaa
ja rukoilen, rukoilen vaan.

Saima Harmaja

Seuraa minua!

His first disciples followed Jesus just when He signaled. It was just Him, not what He did for them, no money, no honor, and no place. It wasn’t healing either.
Take Levi, for example, a customs tax official. Sitting collecting tax dues a shadow fell across his desk and he looked up, straight into the eyes of Christ. Jesus simply said “Follow me!” Captivated, he dropped everything. He knew nothing about Jesus being the Messiah, but this was the Man for him, larger than doctrine.
Doctrine is spun about Jesus, but it is not arguments of doctrine that bring Him followers. It is just Him. Just Jesus! He may approach your desk today. God bless you.

Reinhard Bonnke