Eeva on kuollut

Kun aikoinaan aloitin koulun, elimme syyskuuta vuonna 1961. Äiti kuljetti minut koululle pyörän tarakalla, mutta hänen piti heti lähteä takaisin kotiin pikkusisarusteni takia. Muilla lapsilla näkyi olevan äidit mukana, mutta ponteva kun olin, eihän se minua haitannut. Kuitenkin luokkiin sisälle meno meinasi jäädä minulta huomaamatta. Viimeisenä astuin luokkaan ja istuin ensimmäiseen vapaaseen paikkaan. Kaksoispulpetin viereisellä paikalla istui Pasi. Anna-opettajamme oli vanhanaikainen eikä oikein hyväksynyt, että olisin istunut pojan vieressä. Niinpä hän käski Pasin ja Eevan vaihtamaan paikkoja. Näin me siis tapasimme, Eeva ja minä.

Tuosta ensimmäisestä päivästä lähtien olimme koulussa aina yhdessä, istuimme vierekkäin ja puuhastelimme välituntisin. Koulun jälkeen Eeva ei muualla käynyt, pari kertaa muistan hänen meillä olleen. Minä sen sijaan vierailin usein hänen kotonaan. Minun äitini oli tuolloin 35-vuotias, Eevan äiti 60 ja Martta. Elinolomme poikkesivat siis melkoisesti. Eeva oli iltatähti, sisar ja veli olivat häntä huomattavasti vanhempia. Tämä ehkä vaikutti hänen äitinsä käytökseen.

Yhtä kaikki, Eevasta tuli reipas tyttö, joskin hän ainakin koulussa oli melkoisen ujo. Ysiluokan jälkeen tiemme erosivat ja tapasimme vain satunnaisesti. Yhteyttä kuitenkin pidimme kirjeiden ja korttien välityksellä.  Eeva meni nuorena naimisiin ja sai kaksi poikaa. Hänen miehensä oli töissä Wärtsilän Pernon telakalla, kuten minäkin jonkin aikaa. Elämämme oli silti niin erilaista.   Eeva oli kuitenkin koko ajan se koulutoveri, johon olin yhteydessä koko hänen elämänsä ajan.

Nyt tuntuukin surulliselta ajatella, että hän on kuollut. Nuorena, voisi sanoa, kun ei ehtinyt edes kuuttakymmentä täyttää. Kaikki ne koulupäivät, kaikki ne yhteiset tapahtumat - vain minun muistissani enää. Surullista.