"Sytytettyään vahingossa Turun palon Virtanen oli ymmärrettävästi vähän allapäin. Tuho oli niin täydellinen, etteivät liekit talttuneet vielä seuraavana päivänäkään. Mutta kun ne vihdoin näyttivät laantumisen merkkejä, kävi selväksi, että Turussa riittäisi työtä asemakaava-arkkitehdille pitkäksi aikaa.
Virtanen käveli kaupungin katuja ja katseli hiiltyneitä raunioita ja ihmiste hätää. Talvi oli tulossa, eikä ihmisillä ollut jäljellä muuta kuin henkiriepunsa, sillä kaikeksi onneksi kovin moni ei ollut kuollut liekkeihin.
Pelkkä raunioiden raivaus ottaisi kuitenkin aikansa, rakentamisesta puhumattakaan.
Virtanen tietenkin tapansa mukaan masentui nähdessään käsiensä työn valuvan hukkaan. Ehkä kaikki, mihin hän ryhtyi, oli kirottua alun alkaen. Niinpä hän päätti lähteä vapaaehtoiseen maanpakoon kotikaupungistaan ja suuntasi kulkunsa itään, jonne Turun kärsittyä näin hirmuisen tuhon, oli kasvamassa uuden maailman tai ainakin uuden Suomen keskus.
Keskiviikkoaamu, jolloin Virtanen vihdoin saapui Helsinkiin, oli sumuinen ja sateinen. Virtasesta tuntui, että tässä kaupungissa naapurit tuskin edes tunsivat toisiaan, mutta yhtä kaikki hän suuntasi kulkunsa kohti kaupungin keskustaa, vaikka siinä vaiheessa olikin vielä vaikea sanoa, missä kohtaa se tarkalleen sijaitse."
Ote Roope Lipastin kirjasta Virtasen historia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti