Kirjan kertoja on maahanmuuttajalähiön epäpätevä opettaja. Koulutukseltaan hän on kulttuurihistorian tohtori, mutta peruskoulun opettajana epäpätevä tuuraaja. Hän asuu Itäkeskuksessa, viidentoista kilometrin päässä Helsingin ydinkeskustasta, joka on aivan oma maailmansa. Mies haluaa katolilaisuudesta peräisin olevan seiminäytelmän osaksi koulun joulujuhlaa. Vaikka koulussa vain kolmannes oppilaista on kristinuskoisia, loput maahanmuuttajia ja siviilirekisteriin kuuluvia, katolilaisia vain jokunen, tämä halu on päällimmäisenä. Myöhemmin rehtori kieltää joulunäytelmän esittämisen edellä mainittuihin seikkoihin vedoten. Mutta siinä vaiheessa etsintä on jo täydessä vauhdissa.
"Rouva Happonen ilmoitti kolme päivää ennen ensi-iltaa, että Jeesus-lapselle oli kohonnut kuume, Jeesus ei pystyisi hoitamaan rooliaan." Näin alkaa kirjan esimmäinen luku. Kirjan punaisena lankana on Jeesus-lapsen etsintä. Mistä löytyisi vauva näytelmään? Liisataanko niitä päiväkodeista? Suostuisiko joku äiti lainaamaan omaansa?
Entä Maria? Pitääkö häntä esittävän tytön olla neitsyt? Ensimmäiseksi mies muotoilee nettiin ilmoituksen, jossa etsii Mariaa. Liian lyhentelyn ja yksinkertaistamisen vuoksi ilmoituksesta tulee neitsyen hakuilmoitus, joka myöhemmin johtaa kontaktiin seksuaalirikoksia tutkivan poliisin kanssa. Asia selviää, joskin Maria jää löytymättä.
Mutta Jeesus löytyi. Siellä tämä makasi vaunuissaan uimahallin ulko-oven edessä. Makasi vielä paljon myöhemminkin, vaikka oli pakkasta. Mies päätti hoitaa lapsen pois paleltumasta. Ensimmäiseksi suunnattiin koululle, esityksen alkuun oli vielä parikymmentä minuuttia. Tämäkin tosi hullu ajatus. Eihän muita esiintyjiä ollut, ei mitään oltu harjoiteltu, eikä edes suunniteltu. Rehtorin kovakätisellä avustuksella mies vaunuineen löytyikin taas pihalta.
Mies on aiemmin vuokrannut porrasnaapurinsa asunnosta yhden huoneen kirjoitustöitään varten. Sinne hän nyt suuntaa vaunuineen, vaipat ja maidot kassissaan. Kaikki sujuukin enemmän tai vähemmän hyvin, pari päivää.
Yhdessä vaiheessa miehelle selviää, että vauva on samassa talossa asuvan nuoren naisen. Poliisivaimoltaan hän myöhemmin kuulee, että nainen on joutunut onnettomuuteen ja ollut sairaalassa. Siksi tämä ei ole noutanut lastaan uimahallin ovelta. Eikä myöskään ollut kotona miehen yrittäessä palauttaa vauvaa.
Lopulta vaimon, vuokraemännän ja tuttujen suosiollisella avustuksella vauva ja äiti kohtaavat, mies ei saa syytettä ja kaikilla on mukava joulu.
Että sellainen tarina.
Aiemmin olen lukenut vain yhden Jari Tervon kirjan, Kallellaan. Se oli ihan hauska kirja, tosikertomus heidän lapsestaan. Tämä Jarrusukka onkin sitten muuta. Mielestäni aika erikoinen tarina. Tuntuu oudolta, että niinkin viisas ja koulutettu henkilö käyttäytyy noin hullusti. Se pakkomielteinen seimikuvaelman suunnittelu, vaikka toteutus oli jätetty todella viime tippaan. Ja sitten näytelmän henkilöiden etsiminen. Ja vielä vauvan kidnappaaminen, vaikkakin hyvin perusteltu.
Kirjassa pääsi miehen pään sisälle. Kertojana hänen ajatuksensa olivat julkisia ja peräti hämmentäviä. Vauvasta puhutaan koko ajan Jeesuksena, vaikka ei mitään kuvaelmaa enää olekaan. Mies tavallaan oikeuttaa tekoaan sillä, että kyseessä ei ole kuka tahansa vauva, vaan Jeesus-lapsi.
Erikoinen kirja. Erikoinen tarina. Tämän yhteydessä puhutaan maahanmuuttajista ja Tervon kannanotosta asiaan. Minun mielestäni ainoa maahanmuuttajiin viittaava kohta oli se, kun rehtori perui seimikuvaelman juuri heihin vedoten. Ja, että oltiin Itäkeskuksessa, missä maahanmuuttajia asuu paljon. Mutta oliko se kannanotto? Ehkäpä minä en ymmärtänyt koko teosta =O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti